perjantai 12. helmikuuta 2016

Yhden aikakauden loppu


Jokin aika sitten havahduin ihmettelemään lapsukaisen kohtuullisen kuivia vaippoja. Tarkemmin ajateltuna niitä oli tullut jo pari päivää. Sitten sen tajusin! Poikanen ei vieraillut enää maitobaarilla entiseen malliin. Häntä ei kiinnostanut se touhu, kun elämässä oli niin paljon muuta jännää tutkittavaa. Yösyömisetkin jäivät pois, joten niidenkään varaan ei voinut laskea. Siispä pullo kehiin ja korvikkeet pöytään!

Poika ei ole koskaan ollut mikään tissinautiskelija. Hän on alusta asti hoitanut syömähommat kylmän asiallisesti. Nälkä lähtee ja maha täyttyy, se siitä. Ei mitään tuntikausien imumaratoneja edes pikkuvauvana saati mitään merkkejä siitä että homma olisi erityisen nautittavaa. Nelikuisesta lähtien touhu oli varsinkin aika haastavaa. Lapsi suostui syömään vain jos hytkytin sitä jatkuvasti. Eikä se meno paljoa parantunut vaikka pahimmat raivaroinnit menivätkin ohi. Mutta jaksoin silti taistella toiset neljä kuukautta. Hyvä minä! :)

Noin kahdeksan kuukauden iässä vauva siis yksinkertaisesti lopetti imetyksen. Kyse ei ollut siitä mystisestä legendasta että maito olisi jotenkin loppunut (ehei, voisiko joku kertoa näille tuotantolaitoksille että game is over?), hän vain lakkasi imemästä. Eikö tätä voisi sitten kutsua viimeisen päälle lapsentahtisuudeksi? Minua aina melkein ärsyttää nämä lapsentahtisuushöpinät. Että lapsi saa kyllä tarpeeksi maitoa kunhan vain saa käydä omaan tahtiinsa rinnalla. No entä kun se ei halua käydä??? 

Koska Poikanen ei ollut mitenkään rakastunut tissiin, lopetus kävi hyvin helposti. Maha täyteen pullomaitoa ja elämä jatkuu. Joku kysyi minulta että onko oloni haikea. Ikävä tuottaa pettymys kysyjälle, mutta oloni oli lähinnä sellainen että olisin voinut lähteä juoksemaan 30 asteen pakkaseen alasti ja huutaa FREEEEEEDOM niin lujaa kuin kurkusta lähtee :D Minusta ei olisi selvästikään taaperoimettäjäksi. Imetys sinänsä oli ihan ok, hyvin kätevä tapa ruokkia lapsi. Mutta edelleenkään en saanut siitä mitään isompia kicksejä. Se ei ollut tunnepuolella minulle kovinkaan tärkeä juttu. Toki olen ylpeä siitä että ruokin keskosvauvani ilman tilkkaakaan lisämaitoa 7 kk ikään saakka :) Kiinteät tietysti aloitimme jo aiemmin, mutta oma maitoni (pakastimesta ja "au naturel") toimi siis 7 kk hienosti :)

Imetyksen lopettamisella on ollut muutama iso positiivinen vaikutus. Ensinnäkin koko perheen yöunet paranivat merkittävästi ja lapsi alkoi nukkumaan kokonaisia öitä ilman ruokintakertoja. Hampaiden teko (niin, niitä odotamme edelleen...) ja yölliset kauhukohtaukset ovatkin sitten asia erikseen, mutta buffet on pysynyt kiinni n. 21-06 välisen ajan. Usein jopa täydet 12 tuntia. Toinen (hyvin itsekäs) seikka on se, että alan hiljalleen tuntea miten äitiyshormonit haihtuvat savuna ilmaan ja olen taas enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan. Vartaloni tuntuu taas omalta ja ajatus kulkee kirkkaana. En osaa yhtään kaivata niitä hormonihöyryjä. Pystyn kyllä olemaan hyvä äiti lapselleni ilman että olen joku ihmeellinen emohahmo. Koin jopa (nyt melko naurettavalta kuullostavan) herätyksen kun tajusin että eihän tätä mammatouhua tarvitse elää koko loppuelämää. Että voin aivan hyvin palata entisten rakkaiden harrastusteni pariin ja lapsi kyllä kulkee siinä sivussa mukana :) Ja nauttii touhuista varmaan itsekin. Hyvästi, mammahormonit! kunnes jälleen tapaamme ;)

2 kommenttia:

  1. Hih, mun esikoinen oli tuommoinen ihan samanlainen ja jouduin korvikkeen kanssa pelailemaan. Harmittaa veläkin jälkikäteen, kun hän on meidän lapsista selkeästi perinyt vanhempien atoopiset ihottumat ja allergiat (siis lähinnä epäilen/syytän itseäni valinnoista). Toisaalta se voi vaan olla, että niiden nyt piti kasautua hänelle. Kakkonen ja kolmonen on semmosia tissimaakareita, että huh huh. Ei ole pullot kelvanneet eikä kolmoselle enää tuttikaan. Silti tälleen lähes vuoden iässä ei ole kyllä tissistä mitenkään riippuvainen vaan saan mennä ja tulla miten lystään (toki en nyt vuorokautta voi olla erossa, mutta en mä pystyis lapsistani muutenkaan olemaan...). Ottaa sitten kyllä eron jälkeen oman osansa eli juurikin kaivaa "ne" esiin. Äitiyshormoneiden unohtuminen kuullosti mukavalta:) Itse oon vissiin sitten 6 vuotta putkeen niissä elänyt enkä edes enää varmaan tiedä millasta olis olla "normaali". Ainakin kun kk alkoi, niin mielialan ailahtelut tuli takaisin.

    Eksyin tänne lueskelemaan ja varmasti tuun toistekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kun eksyit tänne!:) Kommentit on suhteellisen harvinaista herkkua täällä. Ehdottomasti tervetuloa toistekin! :)

      Poista