keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Talven iloja


Normaalit ihmiset lenkkeilevät tiellä ja lenkkipoluilla, me kuljemme lumikengillä umpimetsässä :) Kolmen ison ja huonokäytöksisen energisen koiran kanssa remmilenkkeily tienlaidassa on kaikille osapuolille silkkaa kidutusta, joten miksi tehdä elämästä vaikeaa kun voi lähteä metsäänkin?



Kantoreppua, -rinkkaa ja -liinaa lenkkikäytössä testailtuamme totesimme ne talvella hieman haastaviksi lämmön kannalta. Joko kantajalla oli mahdoton hiki, tai lapsella jääkylmät raajat. Lopulta päädyimme tilaamaan Fjellpulken-ahkion Xxl-verkkokaupasta (jossa sattuu nyt olemaan vielä järjettömän hyvä alennus ahkiosta!).

Jo nyt, viikon käytön jälkeen voimme todeta että tämä ahkio menee kirkkaasti kärkikolmikkoon "tarpeellisin lastentarvikkeemme"-kategoriassa. Olemme käyttäneet tätä kuluneen viikon aikana enemmän kuin lastenrattaita. Tarkemmin ajateltuna en ole tainnut tämän saapumisen jälkeen tehdä ainuttakaan vaunulenkkiä tienlaidassa. Olemme käyneet lähes päivittäin joko hiihtämässä tai lumikenkäilemässä.


Ahkiopaketin mukaan tuli itse ahkio (sis. suojapeitteen ja tuulensuojavisiirin), aisat ja vetovyö/-valjaat. Ahkio piti kasata itse, mutta se kävi alkuihmettelyjen jälkeen aika helposti. Ahkiossa on säädettävä selkänoja, me pidämme sitä vielä makuuasennossa sillä vauva tykkää ottaa kunnon päiväunet kun pääsee ahkion kyytiin. Lisäsimme ahkion sisälle vielä vaunujen kantokopan/lämpöpussin ja lampaantaljan tuomaan tukevuutta ja lämpöä. Kylmä ei ole tullut, joka kerran jälkeen olemme nostaneet ahkiosta oikein lämpimän poikasen jonka varpaat suorastaan hikoilevat.


Ahkion vetotuntuma oli meille aluksi pieni yllätys. Olin kuvitellut että ahkio tulisi vähän kevyemmin perässä, mutta ei se kyllä anna kovinkaan paljon "ilmaiseksi". Joka askeleella ahkiota täytyy "raahata" perässä, se ei kyllä luista juurikaan. Varsinkin hiihtoladulla olisin kaivannut ahkion pohjalle jonkinlaisia suksia. Nyt ahkio tulee perässä pohjansa varassa luistamalla, ja kitka on melko iso. Kaikkeen tietysti tottuu, mutta mitenkään huomaamaton perässä kulkeva pulkka tämä ei ole. Onneksi mieheni on innokas pulkanvetäjä, minä saan keskittyä vain omaan etenemiseeni!

Ahkio ansaitsee erityiskiitoksen erittäin hyvin toimivista kaatumissuojista (nuo mustat listat ahkion kyljissä). Eipä ole vielä tullut sellaista kohtaa missä ahkio edes meinaisi mennä nurin! Ja tätä käytetään sentään umpimetsässä ojanylityksineen päivineen :)


Ensi viikolla ahkio pääsee tositestiin, sillä muutamme karavaanin viikoksi Lappiin! Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, luvassa on päivittäisiä retkiä tunturimaastossa.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Kinuskinen sitruuna-marenkitorttu


Miehen sokerihammasta alkoi kolottaa, joten kelpo vaimo pyöräytti tortun kahvipöytään. Lue: Leivon nykyään erittäin harvoin ja silloinkin jos on pakko. No, nyt ei ollut pakko, ja marenkipäällinen oli pyörinyt mielessäni jo pitkään, joten olihan se testattava. Kehittelin tortun useammasta eri ohjeesta yhdistellen ja muunnin luontaisesti gluteenittomaksi. Hyvää oli! :)

Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
Levyjen väliin kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia
Levyjen päälle Lemon Curdia

Marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria

perjantai 19. helmikuuta 2016

9 kuukautta

Meidän Poikasella tärähtää tänään 9 kuukautta ikää mittariin! :)


Yhdeksän kuukauden aikana ehtii mm. kasvattaa painoaan n. kuudella kilolla. Yhdeksän kuukautta ja yhdeksän kiloa. Pituutta n. 75 sentin verran.


Yhdeksässä kuukaudessa oppii myös syömään muutakin kuin maitoa. Melkein mikä vaan laskee hyvällä ruokahalulla. Puurona syömme tattaria, usein laiska äiti surauttaa aamu- tai iltapalaksi myös smoothien/tuorepuuron avokado-banaani-mustikka-omena-tyylillä.


Yhdeksänkuinen Poikanen osaa käyttää myös käsiään jo varsin taitavasti. Kaikki puuroskat lattialta eksyvät suuhun. En halua edes tietää paljonko niitä niellään.. Yöllä tutti sujahtaa suuhun omatoimisesti jos vaan on yhtään lähettyvillä. Sormiruokailua harrastamme silloin tällöin, olen vähän laiska paneutumaan siihen kun lusikallakin kaikki tarjottu luistaa alas. Välillä maissinaksuja, avokadon paloja ja ruisleipää.


Yhdeksänkuinen osaa käyttää myös kieltään sujuvasti. Äännevalikoima ja -yhdistelmä on huikea. Isi kulkee nimellä IGI ja HEI on ihan vakio. Lamppu ja vaippa tunnetaan nimellä PPU ja PPA. Kakka on KKA. Näiden lisäksi kaikki mahdottomat ja mahdolliset höpötykset.


Yhdeksän kuukautta vanhan Poikasen huumorintaju on jo melko kehittynyt. Varsinkin jos siihen liittyy äidin hiusten repiminen, isin parran kiskominen tai jonkun "kielletyn" asian tekeminen. Isoin ryömimisvaihde on löytynyt silloin kun on kiire päästä tekemään jotain jonka parista juuri haettiin pois. Välillä meinaa olla huumori itsellä koetuksella kun lapsi on sadatta kertaa heiluttelemassa täyttä pyykkitelinettä ja meinaa kaataa sen päälleen.


Yhdeksän kuukauden iässä voi alkaa jo istumaan potalla :) Vessahommia toimitimme jo neljän kuukauden nurkilla aktiivisesti lavuaarin päällä, mutta sitten se jotenkin jäi. Nykyään onnistumisprosentti on aika pieni. Enemmänkin se taitaa olla tuo istumisen ilo, joka palkaksi jää :)


Kuluneen yhdeksän kuukauden aikana paikallaan makailu on vaihtunut aktiiviseen touhuamiseen. Tällä hetkellä olemme vauhdikkaan ryömimisen vaiheessa. Kontallaan hytkytellään mutta vielä ei edetä. Istuminen ilman tukea sujuu jos oikein keskittyy, toisaalta kaatuminen tapahtuu ihan yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta. Parin päivän aikana uutuutena on ollut polviseisontaan nouseminen. Yllätinpä pojan sitterin äärestä melkein seisaaltaankin!

Näin iso poika meiltä siis jo löytyy! <3

tiistai 16. helmikuuta 2016

Iso kahvi, kiitos!


En ole tainnut avata tänne blogiin kovin yksityiskohtaisesti meidän vauvaperhe-elämää, mutta tänään on sellainen olo että kirjoittaa voisin muutaman sanasen meidän yöelämästä.

Meitä ei ole siunattu mitenkään sikeäunisella lapsella. Heti vastasyntyneenä keskosnyyttinä häntä piti ruokkia kahden tunnin välein yötä päivää. No, joskus luistin niistä yöheräämisistä kun huomasin että lapsi ei ole kuolemassa käsiin. Yöllä oli siis normaalia ja varsinkin suotavaa syödä eikä nukkua kahdeksan tunnin unia. Muistelisin että jossain vaiheessa (ehkä 4-5 kk iässä?) meillä saatettiin muutaman päivän-viikon ajan nukkua öitä yhdellä syötöllä, mutta se oli tilapäistä. Aika vakio oli kaksi syöttöä n. yhdeltä ja neljältä. Väliajat vauva kyllä nukkui melko hyvin.

Ehkä 6 kk iässä alkoi meilläkin yöhulinointi. Katkonaisia unia ja pieniä itkuja. Tuttia sai etsiä usein ja työntää sitä suuhun. 7 kk iässä alkoi mahalleen kääntyminen sängyssä ja sen myötä kauhukohtaukset. Joka yö 1-2 pahimmillaan tunnin kestävää huutokohtausta unissaan meinasi viedä järjen vanhemmilta. Niistäkin selvittiin.

Nyt 9 kk iässä yöt vaihtelee todella paljon. Välillä oltiin jo hyvällä mallilla ja nukuttiin koko porukka illasta aamuun. Sitten alkoi ilmeisesti hampaat vaivata ja taas valvotaan. Viime yönä valvottiin jo toinen yö peräkkäin, ja nyt meinaa olla vähän turnauskestävyys koetuksella. Lisäksi vauvalla on jonkinlainen eroahdistusvaihe, ja hän unissaankin varmistaa jatkuvasti että äiti on siinä 20 cm päässä. Luulin että hiustenlähtöni olisi jo paremmalla puolella, mutta se vaan jatkuu vähän eri syystä lapsen nyhtäessä minut hiljalleen kaljuksi.

Oma jaksamiseni (ja tietysti töissä käyvän miehen jaksaminen!) on vähän heikoilla välillä. Katkonaiset yöt vaikuttavat itselläni suoraan syömisiin, en jaksaisi yhtään miettiä mitä suuhuni laitan silloin kun olen valvonut. Valvominen vaikuttaa kaikkeen, painonpudotukseen, liikuntaan ja ruokahaluun. Mitä väsyneempi olen, sen enemmän haluaisin syödä nopeita hiilareita ja rasvaa. Mieluusti yhdistettynä, kiitos. Kovin vaikeaa on kaivaa motivaatiota laihisteluun kun silmissä välkkyy sipsipussit. Lisäksi liikunta ja siitä palautuminen ja ovat äärettömän vaikeita sillä valvotut yöt nostavat minulla leposykkeen 120 lyönnin tuntumaan.

Onneksi tämä on yksi vaihe. Ehkä. Vaikkei se nyt siltä tunnukaan. Onneksi lapsi on hurmaava ja aurinkoinen (ollessaan päivällä valveilla). Ja onneksi menen töihin vasta syksyllä. Ehkä tämä taas tästä. Ehkä.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Esittelyssä Valio PROfeel Treeniapuri


Nyt on kuulkaas löytynyt minun makuun lähestulkoon täydellinen väsyneen kotiäidin treeniapuri! Näin jossain (facebookissa?) ohimennen mainoksen Valion uuttussovelluksesta ja helppo kun olen, latasin sen heti tarkempaa tarkastelua varten. Muksu päikkäreille ja treenit käyntiin! Voin oikeasti vain ihmetellä miten simppeli, kätevä ja nerokas idea tämä sovellus on! Löytyy treeniohjelmat, -päiväkirjat ja videot eri liikkeistä. Kantavana ideana on intervallitreenit, ja kätevintä koko sovelluksessa on mielestäni aikataulutukset mitkä kuulee ilman että treenatessa tarvitsee tuijottaa kännykän näyttöä tai kelloa :) Ohjelma siis kuuluttaa tauot, toistojen alkamiset, puolivälit ja kertoo muutamat sekunnit ennen toistojen loppua. Ihan siis kuin jumpassa olisi! :)

Minun mielestä ainakin aivan mahtava sovellus varsinkin näin kun etäisyydet ovat pitkät ja arki hieman hankalasti järjestettävissä. Eikä niitä ohjattuja treenejä edes ole saatavilla kovin lähellä. Eri asia tietysti olisi jos asuisin kaupungin keskustassa, marssisin jäsenyyskuntokeskukseen ja jättäisin muksun lapsiparkkiin. Tämän treeniapurin kanssa tuli oikeasti treenatessa sellainen tunne että mihin tästä tarvitsee kauemmas lähteä kun tämä sujuu näinkin hyvin helposti. Ja se, tuleeko tehtyä on taas korvienvälistä kiinni. Sitähän ihminen tekee (ja jaksaa tehdä) mitä haluaa ja minkä tärkeäksi kokee!

Jotta apuri ei olisi liian täydellinen, aikapimpotukset katoavat mystisesti välillä kesken treenien. Se on ärsyttävää! Yhtä mystisesti ne saattavat myös palata takaisin. Toinen mitä kaipaisin, olisi pieni luonnehdinta tulossa olevasta setistä. Olisi kiva jos olisi vaikka maininta tarvittavista välineistä. Kesken kaiken tauluun ilmaantuva "penkille nousu" ei paljoa lämmitä jos vieressä ei ole valmiina penkkiä. Samoin yhtäkkinen kepin tarve yllättää. Pikkujuttuja, joilla voisi vielä parantaa treenikokemusta :)

Valio PROfeel Treeniapuri on mielestäni kuitenkin loistava apuväline! Kuntoilu sujuu missä vain ja pääsääntöisesti ilman apuvälineitä kehon omalla painolla. Minun kotitreenini ovat ainakin saaneet ihan uutta potkua sovelluksen ansiosta.

* Semikaupallinen postaus - olin Valiolle yhteyksissä Treeniapuriin liittyen ja sain yllätyksenä postissa kuvassa näkyvän pyyhkeen ja käsin kirjoitetun kortin! :) Ihan mahtavaa!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Yhden aikakauden loppu


Jokin aika sitten havahduin ihmettelemään lapsukaisen kohtuullisen kuivia vaippoja. Tarkemmin ajateltuna niitä oli tullut jo pari päivää. Sitten sen tajusin! Poikanen ei vieraillut enää maitobaarilla entiseen malliin. Häntä ei kiinnostanut se touhu, kun elämässä oli niin paljon muuta jännää tutkittavaa. Yösyömisetkin jäivät pois, joten niidenkään varaan ei voinut laskea. Siispä pullo kehiin ja korvikkeet pöytään!

Poika ei ole koskaan ollut mikään tissinautiskelija. Hän on alusta asti hoitanut syömähommat kylmän asiallisesti. Nälkä lähtee ja maha täyttyy, se siitä. Ei mitään tuntikausien imumaratoneja edes pikkuvauvana saati mitään merkkejä siitä että homma olisi erityisen nautittavaa. Nelikuisesta lähtien touhu oli varsinkin aika haastavaa. Lapsi suostui syömään vain jos hytkytin sitä jatkuvasti. Eikä se meno paljoa parantunut vaikka pahimmat raivaroinnit menivätkin ohi. Mutta jaksoin silti taistella toiset neljä kuukautta. Hyvä minä! :)

Noin kahdeksan kuukauden iässä vauva siis yksinkertaisesti lopetti imetyksen. Kyse ei ollut siitä mystisestä legendasta että maito olisi jotenkin loppunut (ehei, voisiko joku kertoa näille tuotantolaitoksille että game is over?), hän vain lakkasi imemästä. Eikö tätä voisi sitten kutsua viimeisen päälle lapsentahtisuudeksi? Minua aina melkein ärsyttää nämä lapsentahtisuushöpinät. Että lapsi saa kyllä tarpeeksi maitoa kunhan vain saa käydä omaan tahtiinsa rinnalla. No entä kun se ei halua käydä??? 

Koska Poikanen ei ollut mitenkään rakastunut tissiin, lopetus kävi hyvin helposti. Maha täyteen pullomaitoa ja elämä jatkuu. Joku kysyi minulta että onko oloni haikea. Ikävä tuottaa pettymys kysyjälle, mutta oloni oli lähinnä sellainen että olisin voinut lähteä juoksemaan 30 asteen pakkaseen alasti ja huutaa FREEEEEEDOM niin lujaa kuin kurkusta lähtee :D Minusta ei olisi selvästikään taaperoimettäjäksi. Imetys sinänsä oli ihan ok, hyvin kätevä tapa ruokkia lapsi. Mutta edelleenkään en saanut siitä mitään isompia kicksejä. Se ei ollut tunnepuolella minulle kovinkaan tärkeä juttu. Toki olen ylpeä siitä että ruokin keskosvauvani ilman tilkkaakaan lisämaitoa 7 kk ikään saakka :) Kiinteät tietysti aloitimme jo aiemmin, mutta oma maitoni (pakastimesta ja "au naturel") toimi siis 7 kk hienosti :)

Imetyksen lopettamisella on ollut muutama iso positiivinen vaikutus. Ensinnäkin koko perheen yöunet paranivat merkittävästi ja lapsi alkoi nukkumaan kokonaisia öitä ilman ruokintakertoja. Hampaiden teko (niin, niitä odotamme edelleen...) ja yölliset kauhukohtaukset ovatkin sitten asia erikseen, mutta buffet on pysynyt kiinni n. 21-06 välisen ajan. Usein jopa täydet 12 tuntia. Toinen (hyvin itsekäs) seikka on se, että alan hiljalleen tuntea miten äitiyshormonit haihtuvat savuna ilmaan ja olen taas enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan. Vartaloni tuntuu taas omalta ja ajatus kulkee kirkkaana. En osaa yhtään kaivata niitä hormonihöyryjä. Pystyn kyllä olemaan hyvä äiti lapselleni ilman että olen joku ihmeellinen emohahmo. Koin jopa (nyt melko naurettavalta kuullostavan) herätyksen kun tajusin että eihän tätä mammatouhua tarvitse elää koko loppuelämää. Että voin aivan hyvin palata entisten rakkaiden harrastusteni pariin ja lapsi kyllä kulkee siinä sivussa mukana :) Ja nauttii touhuista varmaan itsekin. Hyvästi, mammahormonit! kunnes jälleen tapaamme ;)

tiistai 9. helmikuuta 2016

Ti(l)kusta asiaa. Tai tikkuamisesta.

Jossain näillä seuduilla kutsuvat kutomista eli neulomista tikkuamiseksi. Eipä ole vielä minun sanavarastooni vakiintunut enkä ehkä päästä vakiintumaankaan! Tilkut taas on oma, mahtava juttunsa!

Aasinsillan kautta päästiin siis siihen aiheeseen että perustin käsitöilleni erillisen blogin. Perustelut löytyy täältä! Tervemenoa kurkkaamaan! :)

torstai 4. helmikuuta 2016

Ekotekoja

Ajamme omalla autolla. Syömme lihaa. Emme käytä ekopesuaineita ja ruokimme kolmea isoa koiraa. Aika paheellista, eikö!

Osa käytössä olevista vaipoista. Ommeltuja - ostettuja - tuunattuja :)


Meidän tämänhetkinen ekotekomme on kuitenkin kestovaippailu, joka edelleen on sekä mielenkiintoista, helppoa että vieläpä hauskaakin! Aloitimme niillä ImseVimseillä. Sen jälkeen kierrossa olivat erilaiset taskuvaipat ja AIO:t. Lopulta loppusyksystä päädyimme sisävaippa+villahousut-yhdistelmään, ja sillä tiellä olemme edelleen. Olen yhdistänyt huvin ja hyödyn ja ommellut Poikaselle ison läjän kestovaippoja. Kaikissa vaipoissa on coolmax-sisäpinta ja joustofroteinen ulkopinta. Taskuun sujahtaa imuyhdistelmä puuvillaa (nopea imu) ja bambua/hamppua (hidas imu) ja alimmaiseksi villaa. Kaiken päälle villahousut, joita käytetään ihan tavallisina sisähousuina. Tällä yhdistelmällä lapsi pysyy kuivana 2-3 tuntia, joka ei mielestäni ole mitenkään ylipääsemättömän tiheä vaihtoväli. Kierrossa on lisäksi muutama ostovaippa. Ne olen tottakai hankkinut käytettynä! Oma kukkaroni ei ole toistaiseksi antanut mahdollisuutta tukea suomalaisia pienyrittäjiä vaan olen ostellut (yleensä tehdastekoiset) vaipat muutaman euron hintaan käytettyinä.

Käytetystä vaipasta otan imut kuivumaan ennen pesua. Kuivuneet likavaipat varastoin pyykkikoriin odottamaan koneen täyttymistä. Hajuhaitat ovat mielestäni hyvin minimaalisia jos ylipäätään edes huomattavia. Yövaipat tietysti tuoksahtavat enemmän (osin johtuen hamppuimun ominaishajusta) mutta ne voi laittaa ulos kuivumaan jos tilanne on kestämätön.

Vaippahuolto (purkaminen, pesu, ripustus, täyttäminen) menee nykyään jo niin rutiinilla että en osaa ajatella sen vievän aikaa tai resursseja päivästäni. Pyykkikone pyörittää vaipat puhtaaksi pari kertaa viikossa ja ripustus ja täyttäminen menevät siinä sivussa. Haja-asutusalueella kun asumme, maksamme vedestä todella vähän ja pyrimme hyödyntämään pyykkäyksessä yösähköä.

Tarkkoja vertailulaskelmia kertakäyttö- ja kestovaippojen välillä emme ole tehneet, mutta minun maailmassani kestovaippailu voittaa jo kierrätysnäkökulmankin vuoksi. Miksi heittäisin pois jotain minkä voisin hyvinkin pestä ja käyttää uudelleen? Enpä ainakaan osallistu jätevuorien kasvattamiseen omalta osaltani. Tällä hetkellä kestovaippailu on siis meidän tärkein ekotekomme jolla tunnen suoraan ja konkreettisesti vaikuttavani ympäristötalkoisiin.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kaltevalla pinnalla

Ensin tuli hormoniheilahdukset. Sitten tuli muutaman päivän kestänyt perustavalaatuinen riita miehen kanssa. Ja sitten tuli se "aivan sama, syön mitä haluan"-väsymys. Ja sitten tuli kolme sipsipussia. Ja vähän kaikkea muutakin. Tunsin olevani kaltevalla pinnalla, pahasti meinasi ote lipsua.

Vaan tajusin taas kerran ne sadat ja tuhannet syyt jotka ajavat minut mässäilyn pariin. Sen, että olen oikeasti pahinta laatua oleva tunnesyöppö. Ja että pahiten mässäilen silloin kun elämä on tylsää. Syöminen on minulle ikioma pakopaikka arjesta, juhlahetki. Senkin ymmärsin että kestän tätä perusarkea äärimmäisen huonosti. Aina pitäisi olla jotain hauskaa tiedossa. Oi voi, turmeltunut on ihmismieli!

Vaan minä korjasin kurssin ja vältin isomman karikon! Nyt kohdalle osui vain sellainen +1,4 kg kivi. Sitä tässä pudotan hiljalleen kyydistä. Nyt vedetään helmikuu täysillä! Eiköhän tämä taas tästä :)