perjantai 8. tammikuuta 2016

Innostuja vai onnistuja?

Tehdäänpä yksi fakta selväksi jo tässä vaiheessa: Olen maailman impulsiivisin ihminen joka innostuu sadasta ja tuhannesta asiasta. Olen samalla myös maailman lyhytjänteisin ihminen jolta jää järjetön määrä projekteja kesken. Jos homma ei edisty ja kaikki vastustaa, sen voi jättää kesken. Kuten vaikkapa tylsä neulontamalli tai pyykin kääriminen. Minulla täytyy olla haasteita, tylsä, rutiininomaisena toistuva työ ei ole minua varten. (Sen huomaa mm. kodin siisteydestä..) Koska olen samalla erittäin määrätietoinen ihminen, olen tottunut selviämään mielenkiintoisista haasteista kunnialla. (Erityinen paino sanalla "mielenkiintoinen") Minuun taitaa sopia sanonta "muut tekee mitä osaa, minä teen mitä haluan" ;)

Tarkemmin ajatellen taidan ominaisuuksineni (meinasin kirjoittaa että omituisuuksineni, mikä sekin on aivan totta!) näyttää ihmishirviöltä :D Onneksi minulla on myös itseni suhteen yleviä moraalisia periaatteita, joten olen toistaiseksi välttynyt joutumasta katuojaan ja perikatoon.

Näitä aineksia kun heittelee mehumaijaan, tuotos voi vaikkapa laihdutuksen kannalta olla äärettömän huono. Tällä innostuksen määrällä tylsät, rutiininomaiset asiat muuttuvat harvoin onnistumisiksi. Laihdutuksen suhteen tulosta tulee tällä hetkellä hitaasti, joten nyt vaadittaisiin sitä sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä mitä kunnon ihmisiltä löytyy. Jos olisin ensimmäistä kertaa asialla, ajelisin luultavasti (potkukelkalla, sillä auto ei käynnisty tässä pakkasessa) 30 km reissun kauppaan ostamaan kilon karkkia. Lapsi kantorepussa. Tai söisin sokeria lusikalla suoraan pussista. Mutta koska olen tehnyt tämän ennenkin, tiedän että tämä on vain yksi vaihe tiellä jota painonhallinnaksi kutsutaan. Liian vähän juotua vettä, liian vähän unta. Hormonit. Saunominen. Imetys. Onhan näitä syitä. Kyllä tämä taas tästä. Mutta koville tämä ottaa, korvien välissä.

Tunnen oikeasti aivosolujeni, hermojeni ja kaiken mahdollisen kihisevän kiukusta kun sitkeästi joka aamu pakotan itseni puntarille, punnitsen syömiseni ja suunnittelen päivän ateriat jo valmiiksi Sulamoon niin että makrot täsmää ja kaikki näyttää siltä että että ennemmin tai myöhemmin paino putoaa taas rytinällä. Koska sen se tekee. Ennemmin tai myöhemmin.

Samalla joku lohko aivoistani saa hillitöntä tyydytystä siitä järjestelmällisestä työstä jota teen sitkeästi ja periksiantamatta. Vähän kuin silloin kun sain noin 5 vuotta roikkuneen graduni valmiiksi. Kun kerrankin tuntee olevansa se onnistuja. Kunnon ihminen.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Valitettavasti vain "väärään suuntaan", eli en ole enää "ihan" tuossa ekan kuvan kunnossa. Mutta sitä kohti mennään sitkeästi! :)

      Poista