perjantai 22. tammikuuta 2016

Mitä meillä syödään?

Mieheni epämääräiset vatsavaivat saivat n. vuosi sitten selityksen, kun häneltä löytyi mm. vilja-allergia. Diagnoosin selvittyä lähipiirille, ensimmäinen reaktio oli yleensä kauhistunut "ethän sä saa syödä enää oikeastaan mitään!". Niin, mikä meidän ruokavaliossa sitten muuttui, vai muuttuiko mikään?

Mieheni on aina kokkaillut itse käyttäen raaka-aineina lihaa, juureksia ja vihanneksia. Yleisimpiä ruokalajeja ovat olleet erilaiset keitot ja uunipaistokset. Näiden ruokien osalta oikeastaan mikään ei muuttunut - ainakaan aluksi. Lanttua, bataattia, naurista, sipulia, porkkanaa, punajuurta. Kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia. Sekaan lihaa, kanaa tai kalaa. Aika helppoa ja terveellistä.

Kermainen kanakeitto raejuustolla




















Itse olisin paljon taipuvaisempi elämään osittain eineksillä, mutta periaate on periaate! ;) En tokikaan pistä vastaan kun saan kävellä valmiiseen pöytään!

Kyllä meillä syödään silti välillä riisiä ja jopa pastaakin, sitä kun saa maissi- ja riisipohjaisena. Aiemminkaan emme tosin kuluttaneet pastaa kovinkaan paljon, joten tavallista vehnäpastaa ei ole ollut ikävä. Mieluummin otan kalorini tuoreista kasvikunnan tuotteista. Ulkona syöminenkin onnistuu kunhan löytyy luontaisesti gluteenittomia tuotteita. Mieheni onkin jo aika kehittynyt tuoteselosteiden utelemisessa!

Suurin muutos miehen eväissä taisi tapahtua aamu- ja välipalaosastolla. Aiemmin leipää kului paljon. Nykyään mies on jättänyt leivän pois ja tekee erilaisia "aamumössöjä", tuorepuuroja tattarista. Itse syön 100% ruisleipää muutaman palan päivässä.

Lohipaistos raejuustolla


Voisi melkein sanoa että ruokavaliomme ei kokenut kovinkaan isoa myllerrystä ennen syksyä 2015. Silloin nimittäin selvisi että miehen vatsa ei enää kestä myöskään lihaa, joka on kasvatettu viljalla. Se olikin sitten vähän isompi ongelma, mutta onneksi löytyy vielä kalaa jota pystymme molemmat syömään.

Voisi luulla, että vilja- ja soija-allergia rajoittaisivat elämää enemmänkin, mutta meillä syödään edelleen melkein samalla tavalla kuin ennen diagnoosia. Isompia muutoksia tulisi jos joutuisimme yhtäkkiä vaikkapa maidottomalle dieetille.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kuuskytluku

 
Niin sitä vaan humpsahdettiin tukevasti kuutosella alkaviin painolukemiin! Oikeastaan se tapahtui jo viikko sitten, mutta en heti uskaltanut hehkuttaa sillä pelkäsin kyseessä olevan jonkun hetkellisen nesteheilahduksen. Vaan ei, täällä ollaan!
 
Olotila on kuin olisi saapunut pitkältä matkalta kotiin. Ja pitkähän tämä matka on ollut, sillä lähdin hautomaan poikasta itselleni vähän turhan korkeista lukemista käsin, ja alkuraskaudessa painoa tärähti aivan järkyttävään tahtiin. Muistaakseni olin yli 70-kiloinen jo ensimmäisessä neuvolassa. Silloin kyllä ahdisti se nousukiito, mutta sittemmin painonnousu tasaantui ja lopulta taisin yltää "vain" n. 8-10 kilon massanlisäykseen.

Tällä kertaa laihtumisessa ja lukujen pienenemisessä ei ole mukana isompia euforian tunteita. Tämä on vain tällainen tylsän rationaalinen, matematiikkaan perustuva siirtymävaihe jotta saan takaisin entisen vartaloni. "Naisen täytyy tehdä se mitä naisen täytyy tehdä". Vaikka tuntuuhan se ihan hiivatin hyvältä keikistellä (kotona ;) ) pikkuruisissa (hah!) housuissa ilman että mikään kohta pursuaa ulos! :D Työkaverini kylläkin kannusti minua iloisesti sanoilla "raskauden jäljiltä paino voi olla taas normaali, mutta vartalon muoto on mennyt iäksi". Ajattelin olla sen verran utelias että laitan testiin tämän teorian! Vaikka onhan tuo maha vielä vähän löysä. Onneksi en ole koskaan ollutkaan mitenkään sileää mallia vatsastani, eipä ole niin iso järkytys tämä nykykunto..

Pakkanen latistaa liikuntatouhuja, eipä paljoa lenkkeillä -30 kelissä. Vaikkakin sää on kuulemma vain pukeutumiskysymys, sanoo mieheni joka edelleen pyöräilee töihin joka päivä. Mitäpä tuohon pystyy vastaamaan? Onneksi sisällä voi jumpata ja pelkällä järkevästi koostetulla ruokavaliollakin päästään jo aika pitkälle!

Pitäkää jalkanne lämpiminä!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kantaja

Minusta tuli Kantaja aika nopeasti Poikasen syntymän jälkeen. Joku viisas osa aivoissani oli pakannut sairaalaan mukaan kantoliinan, josta oli lopulta iso hyöty :) Poikanen pääsi liinan kyytiin ihokontaktiin jo päivän vanhana. Hiukan jännitti sitoa alle kolmikiloinen vastasyntynyt rääpäle liinan sisään, mutta hyvin meni! Anti-hipeille tiedoksi että sairaalassa tarjosivat maidonnostatusta varten käyttöön sellaista ihokontaktituubitoppia, mutta eihän sillä saanut lasta yhtä tukevasti kuin liinalla. Onneksi oli siis liina mukana :)

Poikanen kulki sujuvasti matkassa mm. ruokasalissa ja osallistui päiväkahvikeskusteluihin :) Eipä tarvinnut lykätä sitä ärsyttävää muovisänkyä mukana. Sen verran muistan että kuuma oli ja hiki valui (ne hormonit..) Virittelin liinan liivieni päälle ja viimeistelin komeuden sairaalan lyhyellä, etunepillisella pyjamapaidalla.

Sairaalassa

Jo kesäkuussa vauva alkoi olla niin painava että tarvitsimme tukevampaa kantovälinettä trikoisen Kimperin liinan tilalle. Ostin käytetyn Manducan ja aloin tutustumaan kantoreppujen maailmaan.


Vauvatuki käytössä
Ensimmäisen kerran ilman vauvatukea (se hankala "välivaihe")
Paras lopputulos mihin pääsimme

Valitettavasti minä ja Manduca emme tulleet juttuun keskenämme. Yritin ja säädin, kysyin neuvoa kokeneemmilta. Kannoin olkaimet suorana ja ristissä. Säädin vähän lisää. Vaan ei. Manduca ei vaan tuntunut hyvältä. Liikaa remmejä ja säätömahdollisuuksia. Manduca lähtikin meiltä uuteen, hyvään kotiin.

Ärsyyntyneenä Manducan monimutkaisuuteen hankin kudotun liinan. 100% puuvillaa oleva Ellevill Zara Chocco oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Tyytyväiset!

Katiskoilla..
.. ja Kampissa
Älä sido näin! ;)

Rakkaustarinamme kudotun liinan kanssa päättyi siihen hetkeen kun lapsi alkoi olla liian suuri kannettavaksi edessä - ja vanhemmat liian kokemattomia sitomaan lasta kunnolla selkään. Muutaman huonolta tuntuneen viritelmän jälkeen luovutimme ja kantaminenkin jäi joksikin aikaa. Rengasliina tosin kotiutui tässä kohdassa, mutta sitä on käytetty lähinnä kotioloissa pikaliinana.

Kroonistuneen niska-hartiaosastoni vuoksi rengasliinan käyttö jäi osaltani hyvin vähäiseksi, mies sitä vastoin käytti sitä monesti hyvällä menestyksellä. Toimivalle kantovälineelle oli kuitenkin taas paikka avoinna. Lopulta asioita tuumittuani laitoin veronpalautukset haisemaan ja päätin antaa Tula-repulle mahdollisuuden. Jos Ellevill-liina oli rakkautta alusta asti, Tulan kanssa taisin mennä sokkona naimisiin ja rakastuin niin mahdottoman palavasti heti kun repun päälleni laitoin! Ja niin rakastui lapsikin. Voiko olla mukavampaa kantovälinettä? Siis aivan käsittämättömän ihana tuntuma! Niin yksinkertaiset säädöt että hermoja ei tarvitse menettää. Tämä reppu vain toimii! Nyt meillä on reppu jolla kannan niin kauan kuin Poikanen mahtuu kyytiin. Ja sitten voikin hankkia taapero-Tulan.. ;)


Iloinen kyytiläinen lenkin jälkeen <3

Tulan saapumisen jälkeen tuunasin vanhasta anorakista kantotakin jolla kantaa myös selässä. Mahdottoman hyvä ratkaisu! Jos joku haluaa lukea lisää tästä tuunauksesta, ilmaise itsesi! :)

Tuunaa-se-itse-takki

perjantai 8. tammikuuta 2016

Innostuja vai onnistuja?

Tehdäänpä yksi fakta selväksi jo tässä vaiheessa: Olen maailman impulsiivisin ihminen joka innostuu sadasta ja tuhannesta asiasta. Olen samalla myös maailman lyhytjänteisin ihminen jolta jää järjetön määrä projekteja kesken. Jos homma ei edisty ja kaikki vastustaa, sen voi jättää kesken. Kuten vaikkapa tylsä neulontamalli tai pyykin kääriminen. Minulla täytyy olla haasteita, tylsä, rutiininomaisena toistuva työ ei ole minua varten. (Sen huomaa mm. kodin siisteydestä..) Koska olen samalla erittäin määrätietoinen ihminen, olen tottunut selviämään mielenkiintoisista haasteista kunnialla. (Erityinen paino sanalla "mielenkiintoinen") Minuun taitaa sopia sanonta "muut tekee mitä osaa, minä teen mitä haluan" ;)

Tarkemmin ajatellen taidan ominaisuuksineni (meinasin kirjoittaa että omituisuuksineni, mikä sekin on aivan totta!) näyttää ihmishirviöltä :D Onneksi minulla on myös itseni suhteen yleviä moraalisia periaatteita, joten olen toistaiseksi välttynyt joutumasta katuojaan ja perikatoon.

Näitä aineksia kun heittelee mehumaijaan, tuotos voi vaikkapa laihdutuksen kannalta olla äärettömän huono. Tällä innostuksen määrällä tylsät, rutiininomaiset asiat muuttuvat harvoin onnistumisiksi. Laihdutuksen suhteen tulosta tulee tällä hetkellä hitaasti, joten nyt vaadittaisiin sitä sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä mitä kunnon ihmisiltä löytyy. Jos olisin ensimmäistä kertaa asialla, ajelisin luultavasti (potkukelkalla, sillä auto ei käynnisty tässä pakkasessa) 30 km reissun kauppaan ostamaan kilon karkkia. Lapsi kantorepussa. Tai söisin sokeria lusikalla suoraan pussista. Mutta koska olen tehnyt tämän ennenkin, tiedän että tämä on vain yksi vaihe tiellä jota painonhallinnaksi kutsutaan. Liian vähän juotua vettä, liian vähän unta. Hormonit. Saunominen. Imetys. Onhan näitä syitä. Kyllä tämä taas tästä. Mutta koville tämä ottaa, korvien välissä.

Tunnen oikeasti aivosolujeni, hermojeni ja kaiken mahdollisen kihisevän kiukusta kun sitkeästi joka aamu pakotan itseni puntarille, punnitsen syömiseni ja suunnittelen päivän ateriat jo valmiiksi Sulamoon niin että makrot täsmää ja kaikki näyttää siltä että että ennemmin tai myöhemmin paino putoaa taas rytinällä. Koska sen se tekee. Ennemmin tai myöhemmin.

Samalla joku lohko aivoistani saa hillitöntä tyydytystä siitä järjestelmällisestä työstä jota teen sitkeästi ja periksiantamatta. Vähän kuin silloin kun sain noin 5 vuotta roikkuneen graduni valmiiksi. Kun kerrankin tuntee olevansa se onnistuja. Kunnon ihminen.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Herkulliset lihapullat




1 kg jauhelihaa
(itse käytin kauppamme mahtavan lihatiskin vähärasvaista nauta-sikaa)
2 purkkia (400 g) kermaviiliä
2 pussia ranskalaista sipulikeittoa
(meillä Blå Band miehen ruokarajoitteiden vuoksi)
4 kananmunaa
250 g salaattijuustoa/fetaa
(meillä käytössä Lidlin Eridanous-salaattijuusto)

Uuni 200-225 astetta

Taikinasta tulee melko löysä, nostelin pyörykät kahdella lusikalla. Paistettuna pysyvät kyllä koossa oikein hyvin :)  

lauantai 2. tammikuuta 2016

Mitä kuuluu, dieetti?

Lokakuussa, pari kuukautta sitten olin aloittamassa uutta elämää intoa puhkuen. No, kuinka kävi? Kävi vähän huonosti, sillä maidontuotanto koki pienen notkahduksen lisääntyneen aktiivisuuden ja niukempien kaloreiden myötä. Siitä sitten seurasi kauheat rintaraivarit, syömistä aktiivisesti vastustava lapsukainen ja hermorauniota muistuttava äitee. Päätin silloin lykätä projektia myöhempään ajankohtaan, odottamaan suositeltua 6 kk:n imetystä. Pieniä parannuksia taisin kuitenkin (yrittää) tehdä elintapoihini.

Joulukuun puolivälissä koin jonkinlaisen valaistumisen ja voimaantumisen. Jouduin tosissani kysymään itseltäni haluanko edelleen olla hirveässä sokerikoukussa jatkuvaa väsymystä ja pahaa oloaan kärttyävä naishirviö, vai olisiko mahdollisesti aika palata takaisin siihen normaaliin tilaan, olemiseen ja terveelliseen elämään. Vastaus oli aika helppo, jotain tarttis teherä! Pieni summa rahaa livahti Sulamon tilille, ja siinä minulla oli taas silmien edessä vanha, tuttu "oman elämäni nettivalmennus". 

Lähipiirissä ihmetystä herätti vain ajankohta, "miksi juuri ennen joulua?". Niin. Olisinko jotenkin paremmassa kunnossa, hoikempi ja energisempi jos olisin vetänyt koko joulukauden suklaata silmät ja suut täyteen ajatuksella "jouluna saa syödä mitä vaan"? Uskallan väittää että selvisin joulusta pienemmillä vaurioilla juuri siksi että olin aloittanut ruokien merkkailun jo ennen joulua. Joulun ja vuoden vaihteen väli oli vähän mitä sattuu, mutta suuret linjat pitivät :) Ulkoilua lähes joka päivä syömisten vastapainoksi.

Lisämotivaatiota sain tilaamalla toivomalla itselleni lahjaksi uuden sykemittarin. Vanha Forerunner 110 oli muuten vielä aivan iskussa, mutta tiedostojen siirtäminen Garminin uudistetuille sivuille oli tehty entistä hankalammaksi, jos ei jopa mahdottomaksi. Nykyisin dataa tallentaa Forerunner 220, joka siirtää tiedot ilman napin painallusta puhelimeni kautta Garminin sivuille. Tai siis pitäisi siirtää, yhteys vaan takkuaa aika usein.. No, toimii kuitenkin loistavasti verrattuna edellisen mittarin kanssa säätämiseen :) 

Kuva täältä

No, entä se painokehitys?


Alku oli huimaa, ehkä jopa liian huimaa. Sitten tuli joulu ja menkat. Mutta taas ollaan raiteilla ja suunta on alaspäin. Enää 8,5 kg jäljellä! ;)

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuoden vaihtuessa

Vuonna 2015..

 

..olin hiukkasen raskaana


..menin naimisiin..


.. ja synnytin parin päivän päästä keskosvauvan..



..josta onneksi kasvoi pienien alkuhankaluuksien jälkeen reipas vauva-setä :)


.. muutin myös isoon omakotitaloon jossa puuhommia riittää!


.. kävin ystäväni kanssa Tukholmasessa vauvan ollessa 4 kk vanha


.. aloitin kotitreenit ja kohensin elämäntapojani hiljalleen parempaan suuntaan :)

Vuonna 2016 aion..

 

.. olla vähemmän raskaana (lue: ei vauvaa tähän taloon pariin vuoteen!)
.. treenata itseni kuntoon ja pudottaa jäljellä olevat kilot
.. osallistua parin vuoden tauon jälkeen Naisten kympille toukokuussa
.. mennä takaisin töihin (hui!)
.. ottaa säännölliseen ohjelmistoon kotijoogan