sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Vauvamies 10 kuukautta


Näin se aika kiitää, Poikanen täytti 10 kuukautta ja on enää kahden kuukauden päässä vuoden iästä!


Merkkipäivän "kunniaksi" olemme viettäneet viikon sairastellen. Ensi tuli mystinen kuume, joka ehkä paljastui vauvarokoksi. Sen jälkeen alkoi omituinen, erittäin satunnainen oksentelu. Sitten sairastuimme me vanhemmat ja vietimme pari vuorokautta erittäin heikoissa tunnelmissa vatsataudin tahtiin. Ja sen aikana Poikanen nappasi itselleen räkätaudin. Jes! No, ei voi valittaa sillä vähällä olemme päässeet. Viimeksi lapsi on sairastanut nuhaa elokuussa.


Uutena taitona löytyy konttaaminen, sitä kylläkin käytetään vaan harvakseltaan mutta entistä enemmän kuitenkin.

Jospa tätä sairastelua nyt riittäisi ja pääsisimme taas normaaliin elämään kiinni.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Hitaasti kiiruhtaen


Kylläpä on tehnyt tiukkaa myöntää itselleni että kaikkien näiden liikuttujen vuosien jälkeen tietynlainen peruskuntoni on surkea. Näyttääpä muuten kamalalta kirjoitettuna!

Minulla on luontaisesti melko korkea syke, se kiipeää helposti 175-180 lyönnin pintaan ja pystyn liikkumaan aika vaivattomasti 170 lyönnin tuntumassa. Onpa se noussut kahdensadan lyönnin nurkille melko pienellä ponnistelulla. Olen aina pitänyt tätä synnynnäisenä ominaisuutena joka nyt vaan on näin. Tänä keväänä olen kuitenkin tajunnut että minulta "puuttuu" kokonaan sykealue väliltä 120-150. En ole tottunut tuollaisiin sykkeisiin, sillä yleensä se pomppaa nopeasti (liian) korkeisiin lukemiin. Olen tavallaan hyväkuntoinen huonokuntoinen. Vähän kuin laiha läski.

Olen ottanut kesän tavoitteeksi yhden polkujuoksutapahtuman ja haluan olla silloin hyvässä juoksukunnossa. Jotta juoksu kulkee hyvin, minun täytyy parantaa peruskuntoani ja  kehittää nimenomaan tuota matalaa sykealuetta. Olen tarttunut härkää sarvista ja luonut itselleni harjoitusohjelman joka sisältää näin alkuvaiheessa kolme juoksulenkkiä viikossa. Hidasta menoa matalilla sykkeillä (135-147), mutta jonkinlaista hölkkää kuitenkin. Kyllä ottaa koville mennä niin hitaasti että melkein naapurin mummot ajaa rollaattorilla ohi, mutta tässä ei nyt paljon häpeileminen auta! Voisihan kuntoa treenata jonkun muun lajin parissa, mutta kuten sanottua, minulla on tavoite heinäkuussa ja jos haluaa juosta, täytyy treenata juoksua.

Toivon että jonain päivänä vauhtini on kasvanut ja syke laskenut. Siihen asti laahustan menemään tyylillä joka ei tarkastelua kestä. Onneksi metsäteillä ei pahemmin yleisöä ole :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Yökestoilua


Enpä olisi ihan heti uskonut että meillä siirrytään täysin yökestoiluun. Ajatuksena se tuntui pelottavalta ja mahdottomalta: Jos päivällä vaihdamme vaippaa parin tunnin välein, miten yksi vaippa voisi toimia 12, jopa 14 tuntia? Yösyömisten ollessa kuvioissa yhtälö olisikin voinut olla haastava, mutta juuri sopivasti yösyöntien jäätyä pois aloin ahdistumaan niistä harvoista kertisvaipoista, joita suolsimme kuitenkin säännöllisellä tahdilla roskikseen. Oma vaikutuksensa oli varmasti myös aivan omia aikojaan ja reittejään kulkevalla roska-autolla. Päätin antaa yökestoilulle mahdollisuuden ja palata sitten tarvittaessa takaisin kertiksiin.


Aluksi pakkasin yövaipat ihan itse tavallisia sisävaippojamme ja kaapista löytyviä imuja (Hemparoon hamppuisia taittoimuja, Myllymuksujen bambu-hampputaittoja) käyttäen. Komeuden päälle villahousut ja unta kupoliin :) Hyvin toimi! Niin hyvin, etten kaivannut enää kertiksiä. Yökäyttöön ryövätyt sisävaipat (päivävaipat) kuitenkin "söivät" varastoamme, enkä jaksanut ommella enää lisää vaippoja, joten ajattelin testata "oikeita" yövaippoja. Löysin tieni Onnikas-vaippojen ihanaan maailmaan, ja takaisin ei taida olla paluuta!

Meillä on tällä hetkellä neljä Onnikas Sulo-yövaippaa. Kolme nepillistä ja yksi tarrallinen. Sulo-vaipoissa on röyhelöt reisissä ja irrotettava, jopa 4-kerrosta bambu-hamppua sisältävä imuläppä. Lisäksi kiinteää imua useampi kerros. Etupainotteisesti taiteltuna läpästä saa jopa 12 kerrosta imua sinne kohdalle missä sitä tarvitaan. Sisäpintana yövaipoissa(kin) meillä on coolmax, jota vauvan iho kestää hyvin. Toimivan kokonaisuuden lisäksi olen erittäin tyytyväinen näiden vaippojen ompelun laadukkuuteen. Ihan samaa en voi sanoa muista meille muuttaneista "valmisvaipoista".


Nämä kunnolliset yövaipat ovat melko arvokkaita käytettyinäkin. Itse olen maksanut kaikista neljästä vaipasta käytettynä n. 20 euroa/kappale. Se on aika paljon, jos oikein pysähtyy miettimään. Tuolla yhteissummalla saisi n. 8 kertakäyttövaippapakettia. Onneksi minä en laske kaikkea rahassa, minulle on tärkeää vähentää kaatopaikkajätteen määrää. Ja onhan näiden jälleenmyyntihinta edelleen aika hyvä, jos joskus maltan näistä luopua :D Niin hyvin ne nimittäin toimivat.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Se toimii!


Kotiviiniä? (ei, emme käytä alkoholia) Vaipparoskis? (ei, vaikka oli aiemmin likavaippojen säilytyksessä kyllä) Mikä ihme tämä on?

Sisäkomposti!

Ulkokompostorimme sanoi itsensä irti ja vetäytyi syväjäähän odottamaan kevättä. Meillä biojätettä tulee varsin iloiseen tahtiin johtuen ruokavaliostamme, joten jotain piti keksiä. No, jos totta puhutaan niin tämä oli jo kolmas kerta kun virittelimme saavikompostorimme tulille. Sanoisin että tällä kerralla olemme onnistuneet parhaiten. Kolmas kerta toden sanoo, vai miten se meni!

Näin se toimii:

Pohjalle reilu kerros hyvin imukykyistä kuiviketta. Kuivikkeen tarkoitus on imeä kompostimassasta erittyvät suotonesteet (jotka yleensä ulkokompostissa valutetaan erilliseen kanisteriin tai maahan). Meillä taitaa olla tällä kerralla kuivikkeena höylälastua jota perinteisesti pidetään huonona vaihtoehtona kompostiin. Mielestäni pohjakuivikkeen materiaalilla ei ole niinkään väliä, sillä sen tehtävänä on vain imeä prosessin aikana erittyvät nesteet, ei osallistua varsinaisesti kompostointiprosessiin.

Pohjakuivikkeen päälle kompostoitavaa ainetta kerroksittain kuivikkeen kanssa. Tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta sormituntumalta sanoisin että kerroksia on parempi olla liikaa kuin liian vähän. Jos biojätettä menee oikein paksuksi kerrokseksi niin se ei kompostoidu näin pienessä yksikössä kovinkaan tehokkaasti.

Saavi täytetään kerroksittain, ja päälle laitetaan taas paksusti kuiviketta. Meillä on taas sitä höylänlastua sillä muuta ei ollut just silloin saatavissa. Lopuksi vielä rakollinen aamuvirtsaa päälle! :D

Aiemmista kokeiluista viisastuneina olemme tämän jälkeen nostaneet saavin lämpimään lattialämmityksen päälle. Lämpö on erittäin tärkeää kompostoitumisen kannalta, ja mitä tasaisempi (ja alakautta nouseva!) lämpö, sen parempi. Aiemmin on testailtu mm. aurinkoisessa paikassa pitäminen, samoin pannuhuone, mutta kokemukset eivät ole olleet näin hyviä. Siispä meidän saavi pönöttää vessassa :D

Seuraavaksi tärkein asia näin pienen kompostin (30 litraa) kanssa on "hauduttaminen". Vastoin perinteisiä ohjeita, pientä saavikompostia ei kannata sekoittaa. Sekoittaminen viilentää turhaan näin pientä laitosta, ja muutenkin mielestäni massaa kannattaa "peukaloida" mahdollisimman vähän. Kerrokset sekoittuvat vain turhaan ja mikrobisysteemi menee sekaisin.

Kompostin toimivuutta kannatttaa seurata lämpömittarilla. Oma nenäkin harjaantuu kyllä varsin toimivaksi mittariksi. Mädäntyvä komposti on kylmä (alle 20 astetta) ja haju paha. Käynnistyvä komposti nostaa lämmöt reilusti yli 20 asteeseen ja tuoksu on pari päivää sellainen hieman imelä. Ei mielestäni mitenkään häiritsevä. Käyvä komposti on jo melko "kuuma" (meillä nyt melkein 40 astetta pinnasta mitattuna) ja hajuton.

Siinä se saa nyt käydä kunnes a) pinta on laskenut sen verran että sinne saa uutta tavaraa sisään tai b) kevät tulee rytinällä ja ulkokompostorimme hyrähtää käyntiin ja kippaamme tämän erän entisten kaveriksi. Lopulta tämä saavillinen päätyy kuitenkin ulkokompostoriimme, joten mikään loppuelämän ratkaisu tällainen ei ole. Mutta hyvä vaihtoehto silloin kuin ulkokompostori on täynnä ja jäässä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Testissä Pikkeliinan kolmen koon kestovaippa


Olen aiemmin ollut sitä mieltä että minä en lähde tuotetestauksiin, mutta nyttemmin olen joutunut perumaan puheeni!

Minulle tarjoutui todella hieno tilaisuus päästä mukaan Pikkeliinan testiryhmään testaamaan kolmen koon kestovaippaa, joten lähdin empimättä testaajaksi! Kestovaippailu on meillä hyvin iso osa arkea, joten mielelläni osallistun tällaiseen tuotetestailuun.

Paketista paljastui kolmen koon sisävaippa, jonka kuosikangas on joustofroteeta. Sisäpintana vaipassa on ruskea coolmax, ja välissä on kiinteää imua. Taskuun sujautettava imu on avattuna kaksinkertaista kierrätysfroteeta, taiteltuna yhteensä 6 kerrosta.

Söpö! :) 
Vaipassa on todella hyvät säädöt. Sanoisin että jopa aivan poikkeuksellisen hyvät! Korkeutta säädetään edestä nepeillä, ympärysmittaa tarroilla, ja sen lisäksi reisikuminauhat ovat säädettävät. Sanoisinkin että säätöjen ansiosta tämä vaippa käy (varsinkin sisävaippana) ihan oikeasti jo vastasyntyneestä asti ja käyttöikä jatkuu yli 10 kiloon.

Vaippa pieneksi säädettynä
Meidän poikanen sai vaipan ylleen etunepit keskimmäiseen asentoon säädettynä. Kuminauhat säädin viidenteen reikään. Vaipan istuvuus on todella hyvä, hienosti sopii ainakin meidän pitkälle ja hoikalle pojalle!


Jatkan vaipparaportointia jahka saamme lisää käyttökokemuksia! Jatkossa nämä kaikki vaippatestailut löytyvät samalla tunnisteella kestovaippatestaus.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

In the Middle of Nowhere!

Me vietimme viikon ihanassa, lumisessa Lapissa <3 Kuvat puhukoot puolestaan:










Itse keräsin 0 hiihtokilometriä, lumikenkäilyä senkin edestä! :) Ehkä tämän voimin jaksaa taas hetken.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Talven iloja


Normaalit ihmiset lenkkeilevät tiellä ja lenkkipoluilla, me kuljemme lumikengillä umpimetsässä :) Kolmen ison ja huonokäytöksisen energisen koiran kanssa remmilenkkeily tienlaidassa on kaikille osapuolille silkkaa kidutusta, joten miksi tehdä elämästä vaikeaa kun voi lähteä metsäänkin?



Kantoreppua, -rinkkaa ja -liinaa lenkkikäytössä testailtuamme totesimme ne talvella hieman haastaviksi lämmön kannalta. Joko kantajalla oli mahdoton hiki, tai lapsella jääkylmät raajat. Lopulta päädyimme tilaamaan Fjellpulken-ahkion Xxl-verkkokaupasta (jossa sattuu nyt olemaan vielä järjettömän hyvä alennus ahkiosta!).

Jo nyt, viikon käytön jälkeen voimme todeta että tämä ahkio menee kirkkaasti kärkikolmikkoon "tarpeellisin lastentarvikkeemme"-kategoriassa. Olemme käyttäneet tätä kuluneen viikon aikana enemmän kuin lastenrattaita. Tarkemmin ajateltuna en ole tainnut tämän saapumisen jälkeen tehdä ainuttakaan vaunulenkkiä tienlaidassa. Olemme käyneet lähes päivittäin joko hiihtämässä tai lumikenkäilemässä.


Ahkiopaketin mukaan tuli itse ahkio (sis. suojapeitteen ja tuulensuojavisiirin), aisat ja vetovyö/-valjaat. Ahkio piti kasata itse, mutta se kävi alkuihmettelyjen jälkeen aika helposti. Ahkiossa on säädettävä selkänoja, me pidämme sitä vielä makuuasennossa sillä vauva tykkää ottaa kunnon päiväunet kun pääsee ahkion kyytiin. Lisäsimme ahkion sisälle vielä vaunujen kantokopan/lämpöpussin ja lampaantaljan tuomaan tukevuutta ja lämpöä. Kylmä ei ole tullut, joka kerran jälkeen olemme nostaneet ahkiosta oikein lämpimän poikasen jonka varpaat suorastaan hikoilevat.


Ahkion vetotuntuma oli meille aluksi pieni yllätys. Olin kuvitellut että ahkio tulisi vähän kevyemmin perässä, mutta ei se kyllä anna kovinkaan paljon "ilmaiseksi". Joka askeleella ahkiota täytyy "raahata" perässä, se ei kyllä luista juurikaan. Varsinkin hiihtoladulla olisin kaivannut ahkion pohjalle jonkinlaisia suksia. Nyt ahkio tulee perässä pohjansa varassa luistamalla, ja kitka on melko iso. Kaikkeen tietysti tottuu, mutta mitenkään huomaamaton perässä kulkeva pulkka tämä ei ole. Onneksi mieheni on innokas pulkanvetäjä, minä saan keskittyä vain omaan etenemiseeni!

Ahkio ansaitsee erityiskiitoksen erittäin hyvin toimivista kaatumissuojista (nuo mustat listat ahkion kyljissä). Eipä ole vielä tullut sellaista kohtaa missä ahkio edes meinaisi mennä nurin! Ja tätä käytetään sentään umpimetsässä ojanylityksineen päivineen :)


Ensi viikolla ahkio pääsee tositestiin, sillä muutamme karavaanin viikoksi Lappiin! Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, luvassa on päivittäisiä retkiä tunturimaastossa.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Kinuskinen sitruuna-marenkitorttu


Miehen sokerihammasta alkoi kolottaa, joten kelpo vaimo pyöräytti tortun kahvipöytään. Lue: Leivon nykyään erittäin harvoin ja silloinkin jos on pakko. No, nyt ei ollut pakko, ja marenkipäällinen oli pyörinyt mielessäni jo pitkään, joten olihan se testattava. Kehittelin tortun useammasta eri ohjeesta yhdistellen ja muunnin luontaisesti gluteenittomaksi. Hyvää oli! :)

Kääretorttupohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
Levyjen väliin kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia
Levyjen päälle Lemon Curdia

Marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria

perjantai 19. helmikuuta 2016

9 kuukautta

Meidän Poikasella tärähtää tänään 9 kuukautta ikää mittariin! :)


Yhdeksän kuukauden aikana ehtii mm. kasvattaa painoaan n. kuudella kilolla. Yhdeksän kuukautta ja yhdeksän kiloa. Pituutta n. 75 sentin verran.


Yhdeksässä kuukaudessa oppii myös syömään muutakin kuin maitoa. Melkein mikä vaan laskee hyvällä ruokahalulla. Puurona syömme tattaria, usein laiska äiti surauttaa aamu- tai iltapalaksi myös smoothien/tuorepuuron avokado-banaani-mustikka-omena-tyylillä.


Yhdeksänkuinen Poikanen osaa käyttää myös käsiään jo varsin taitavasti. Kaikki puuroskat lattialta eksyvät suuhun. En halua edes tietää paljonko niitä niellään.. Yöllä tutti sujahtaa suuhun omatoimisesti jos vaan on yhtään lähettyvillä. Sormiruokailua harrastamme silloin tällöin, olen vähän laiska paneutumaan siihen kun lusikallakin kaikki tarjottu luistaa alas. Välillä maissinaksuja, avokadon paloja ja ruisleipää.


Yhdeksänkuinen osaa käyttää myös kieltään sujuvasti. Äännevalikoima ja -yhdistelmä on huikea. Isi kulkee nimellä IGI ja HEI on ihan vakio. Lamppu ja vaippa tunnetaan nimellä PPU ja PPA. Kakka on KKA. Näiden lisäksi kaikki mahdottomat ja mahdolliset höpötykset.


Yhdeksän kuukautta vanhan Poikasen huumorintaju on jo melko kehittynyt. Varsinkin jos siihen liittyy äidin hiusten repiminen, isin parran kiskominen tai jonkun "kielletyn" asian tekeminen. Isoin ryömimisvaihde on löytynyt silloin kun on kiire päästä tekemään jotain jonka parista juuri haettiin pois. Välillä meinaa olla huumori itsellä koetuksella kun lapsi on sadatta kertaa heiluttelemassa täyttä pyykkitelinettä ja meinaa kaataa sen päälleen.


Yhdeksän kuukauden iässä voi alkaa jo istumaan potalla :) Vessahommia toimitimme jo neljän kuukauden nurkilla aktiivisesti lavuaarin päällä, mutta sitten se jotenkin jäi. Nykyään onnistumisprosentti on aika pieni. Enemmänkin se taitaa olla tuo istumisen ilo, joka palkaksi jää :)


Kuluneen yhdeksän kuukauden aikana paikallaan makailu on vaihtunut aktiiviseen touhuamiseen. Tällä hetkellä olemme vauhdikkaan ryömimisen vaiheessa. Kontallaan hytkytellään mutta vielä ei edetä. Istuminen ilman tukea sujuu jos oikein keskittyy, toisaalta kaatuminen tapahtuu ihan yhtäkkiä ilman ennakkovaroitusta. Parin päivän aikana uutuutena on ollut polviseisontaan nouseminen. Yllätinpä pojan sitterin äärestä melkein seisaaltaankin!

Näin iso poika meiltä siis jo löytyy! <3

tiistai 16. helmikuuta 2016

Iso kahvi, kiitos!


En ole tainnut avata tänne blogiin kovin yksityiskohtaisesti meidän vauvaperhe-elämää, mutta tänään on sellainen olo että kirjoittaa voisin muutaman sanasen meidän yöelämästä.

Meitä ei ole siunattu mitenkään sikeäunisella lapsella. Heti vastasyntyneenä keskosnyyttinä häntä piti ruokkia kahden tunnin välein yötä päivää. No, joskus luistin niistä yöheräämisistä kun huomasin että lapsi ei ole kuolemassa käsiin. Yöllä oli siis normaalia ja varsinkin suotavaa syödä eikä nukkua kahdeksan tunnin unia. Muistelisin että jossain vaiheessa (ehkä 4-5 kk iässä?) meillä saatettiin muutaman päivän-viikon ajan nukkua öitä yhdellä syötöllä, mutta se oli tilapäistä. Aika vakio oli kaksi syöttöä n. yhdeltä ja neljältä. Väliajat vauva kyllä nukkui melko hyvin.

Ehkä 6 kk iässä alkoi meilläkin yöhulinointi. Katkonaisia unia ja pieniä itkuja. Tuttia sai etsiä usein ja työntää sitä suuhun. 7 kk iässä alkoi mahalleen kääntyminen sängyssä ja sen myötä kauhukohtaukset. Joka yö 1-2 pahimmillaan tunnin kestävää huutokohtausta unissaan meinasi viedä järjen vanhemmilta. Niistäkin selvittiin.

Nyt 9 kk iässä yöt vaihtelee todella paljon. Välillä oltiin jo hyvällä mallilla ja nukuttiin koko porukka illasta aamuun. Sitten alkoi ilmeisesti hampaat vaivata ja taas valvotaan. Viime yönä valvottiin jo toinen yö peräkkäin, ja nyt meinaa olla vähän turnauskestävyys koetuksella. Lisäksi vauvalla on jonkinlainen eroahdistusvaihe, ja hän unissaankin varmistaa jatkuvasti että äiti on siinä 20 cm päässä. Luulin että hiustenlähtöni olisi jo paremmalla puolella, mutta se vaan jatkuu vähän eri syystä lapsen nyhtäessä minut hiljalleen kaljuksi.

Oma jaksamiseni (ja tietysti töissä käyvän miehen jaksaminen!) on vähän heikoilla välillä. Katkonaiset yöt vaikuttavat itselläni suoraan syömisiin, en jaksaisi yhtään miettiä mitä suuhuni laitan silloin kun olen valvonut. Valvominen vaikuttaa kaikkeen, painonpudotukseen, liikuntaan ja ruokahaluun. Mitä väsyneempi olen, sen enemmän haluaisin syödä nopeita hiilareita ja rasvaa. Mieluusti yhdistettynä, kiitos. Kovin vaikeaa on kaivaa motivaatiota laihisteluun kun silmissä välkkyy sipsipussit. Lisäksi liikunta ja siitä palautuminen ja ovat äärettömän vaikeita sillä valvotut yöt nostavat minulla leposykkeen 120 lyönnin tuntumaan.

Onneksi tämä on yksi vaihe. Ehkä. Vaikkei se nyt siltä tunnukaan. Onneksi lapsi on hurmaava ja aurinkoinen (ollessaan päivällä valveilla). Ja onneksi menen töihin vasta syksyllä. Ehkä tämä taas tästä. Ehkä.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Esittelyssä Valio PROfeel Treeniapuri


Nyt on kuulkaas löytynyt minun makuun lähestulkoon täydellinen väsyneen kotiäidin treeniapuri! Näin jossain (facebookissa?) ohimennen mainoksen Valion uuttussovelluksesta ja helppo kun olen, latasin sen heti tarkempaa tarkastelua varten. Muksu päikkäreille ja treenit käyntiin! Voin oikeasti vain ihmetellä miten simppeli, kätevä ja nerokas idea tämä sovellus on! Löytyy treeniohjelmat, -päiväkirjat ja videot eri liikkeistä. Kantavana ideana on intervallitreenit, ja kätevintä koko sovelluksessa on mielestäni aikataulutukset mitkä kuulee ilman että treenatessa tarvitsee tuijottaa kännykän näyttöä tai kelloa :) Ohjelma siis kuuluttaa tauot, toistojen alkamiset, puolivälit ja kertoo muutamat sekunnit ennen toistojen loppua. Ihan siis kuin jumpassa olisi! :)

Minun mielestä ainakin aivan mahtava sovellus varsinkin näin kun etäisyydet ovat pitkät ja arki hieman hankalasti järjestettävissä. Eikä niitä ohjattuja treenejä edes ole saatavilla kovin lähellä. Eri asia tietysti olisi jos asuisin kaupungin keskustassa, marssisin jäsenyyskuntokeskukseen ja jättäisin muksun lapsiparkkiin. Tämän treeniapurin kanssa tuli oikeasti treenatessa sellainen tunne että mihin tästä tarvitsee kauemmas lähteä kun tämä sujuu näinkin hyvin helposti. Ja se, tuleeko tehtyä on taas korvienvälistä kiinni. Sitähän ihminen tekee (ja jaksaa tehdä) mitä haluaa ja minkä tärkeäksi kokee!

Jotta apuri ei olisi liian täydellinen, aikapimpotukset katoavat mystisesti välillä kesken treenien. Se on ärsyttävää! Yhtä mystisesti ne saattavat myös palata takaisin. Toinen mitä kaipaisin, olisi pieni luonnehdinta tulossa olevasta setistä. Olisi kiva jos olisi vaikka maininta tarvittavista välineistä. Kesken kaiken tauluun ilmaantuva "penkille nousu" ei paljoa lämmitä jos vieressä ei ole valmiina penkkiä. Samoin yhtäkkinen kepin tarve yllättää. Pikkujuttuja, joilla voisi vielä parantaa treenikokemusta :)

Valio PROfeel Treeniapuri on mielestäni kuitenkin loistava apuväline! Kuntoilu sujuu missä vain ja pääsääntöisesti ilman apuvälineitä kehon omalla painolla. Minun kotitreenini ovat ainakin saaneet ihan uutta potkua sovelluksen ansiosta.

* Semikaupallinen postaus - olin Valiolle yhteyksissä Treeniapuriin liittyen ja sain yllätyksenä postissa kuvassa näkyvän pyyhkeen ja käsin kirjoitetun kortin! :) Ihan mahtavaa!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Yhden aikakauden loppu


Jokin aika sitten havahduin ihmettelemään lapsukaisen kohtuullisen kuivia vaippoja. Tarkemmin ajateltuna niitä oli tullut jo pari päivää. Sitten sen tajusin! Poikanen ei vieraillut enää maitobaarilla entiseen malliin. Häntä ei kiinnostanut se touhu, kun elämässä oli niin paljon muuta jännää tutkittavaa. Yösyömisetkin jäivät pois, joten niidenkään varaan ei voinut laskea. Siispä pullo kehiin ja korvikkeet pöytään!

Poika ei ole koskaan ollut mikään tissinautiskelija. Hän on alusta asti hoitanut syömähommat kylmän asiallisesti. Nälkä lähtee ja maha täyttyy, se siitä. Ei mitään tuntikausien imumaratoneja edes pikkuvauvana saati mitään merkkejä siitä että homma olisi erityisen nautittavaa. Nelikuisesta lähtien touhu oli varsinkin aika haastavaa. Lapsi suostui syömään vain jos hytkytin sitä jatkuvasti. Eikä se meno paljoa parantunut vaikka pahimmat raivaroinnit menivätkin ohi. Mutta jaksoin silti taistella toiset neljä kuukautta. Hyvä minä! :)

Noin kahdeksan kuukauden iässä vauva siis yksinkertaisesti lopetti imetyksen. Kyse ei ollut siitä mystisestä legendasta että maito olisi jotenkin loppunut (ehei, voisiko joku kertoa näille tuotantolaitoksille että game is over?), hän vain lakkasi imemästä. Eikö tätä voisi sitten kutsua viimeisen päälle lapsentahtisuudeksi? Minua aina melkein ärsyttää nämä lapsentahtisuushöpinät. Että lapsi saa kyllä tarpeeksi maitoa kunhan vain saa käydä omaan tahtiinsa rinnalla. No entä kun se ei halua käydä??? 

Koska Poikanen ei ollut mitenkään rakastunut tissiin, lopetus kävi hyvin helposti. Maha täyteen pullomaitoa ja elämä jatkuu. Joku kysyi minulta että onko oloni haikea. Ikävä tuottaa pettymys kysyjälle, mutta oloni oli lähinnä sellainen että olisin voinut lähteä juoksemaan 30 asteen pakkaseen alasti ja huutaa FREEEEEEDOM niin lujaa kuin kurkusta lähtee :D Minusta ei olisi selvästikään taaperoimettäjäksi. Imetys sinänsä oli ihan ok, hyvin kätevä tapa ruokkia lapsi. Mutta edelleenkään en saanut siitä mitään isompia kicksejä. Se ei ollut tunnepuolella minulle kovinkaan tärkeä juttu. Toki olen ylpeä siitä että ruokin keskosvauvani ilman tilkkaakaan lisämaitoa 7 kk ikään saakka :) Kiinteät tietysti aloitimme jo aiemmin, mutta oma maitoni (pakastimesta ja "au naturel") toimi siis 7 kk hienosti :)

Imetyksen lopettamisella on ollut muutama iso positiivinen vaikutus. Ensinnäkin koko perheen yöunet paranivat merkittävästi ja lapsi alkoi nukkumaan kokonaisia öitä ilman ruokintakertoja. Hampaiden teko (niin, niitä odotamme edelleen...) ja yölliset kauhukohtaukset ovatkin sitten asia erikseen, mutta buffet on pysynyt kiinni n. 21-06 välisen ajan. Usein jopa täydet 12 tuntia. Toinen (hyvin itsekäs) seikka on se, että alan hiljalleen tuntea miten äitiyshormonit haihtuvat savuna ilmaan ja olen taas enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan. Vartaloni tuntuu taas omalta ja ajatus kulkee kirkkaana. En osaa yhtään kaivata niitä hormonihöyryjä. Pystyn kyllä olemaan hyvä äiti lapselleni ilman että olen joku ihmeellinen emohahmo. Koin jopa (nyt melko naurettavalta kuullostavan) herätyksen kun tajusin että eihän tätä mammatouhua tarvitse elää koko loppuelämää. Että voin aivan hyvin palata entisten rakkaiden harrastusteni pariin ja lapsi kyllä kulkee siinä sivussa mukana :) Ja nauttii touhuista varmaan itsekin. Hyvästi, mammahormonit! kunnes jälleen tapaamme ;)

tiistai 9. helmikuuta 2016

Ti(l)kusta asiaa. Tai tikkuamisesta.

Jossain näillä seuduilla kutsuvat kutomista eli neulomista tikkuamiseksi. Eipä ole vielä minun sanavarastooni vakiintunut enkä ehkä päästä vakiintumaankaan! Tilkut taas on oma, mahtava juttunsa!

Aasinsillan kautta päästiin siis siihen aiheeseen että perustin käsitöilleni erillisen blogin. Perustelut löytyy täältä! Tervemenoa kurkkaamaan! :)

torstai 4. helmikuuta 2016

Ekotekoja

Ajamme omalla autolla. Syömme lihaa. Emme käytä ekopesuaineita ja ruokimme kolmea isoa koiraa. Aika paheellista, eikö!

Osa käytössä olevista vaipoista. Ommeltuja - ostettuja - tuunattuja :)


Meidän tämänhetkinen ekotekomme on kuitenkin kestovaippailu, joka edelleen on sekä mielenkiintoista, helppoa että vieläpä hauskaakin! Aloitimme niillä ImseVimseillä. Sen jälkeen kierrossa olivat erilaiset taskuvaipat ja AIO:t. Lopulta loppusyksystä päädyimme sisävaippa+villahousut-yhdistelmään, ja sillä tiellä olemme edelleen. Olen yhdistänyt huvin ja hyödyn ja ommellut Poikaselle ison läjän kestovaippoja. Kaikissa vaipoissa on coolmax-sisäpinta ja joustofroteinen ulkopinta. Taskuun sujahtaa imuyhdistelmä puuvillaa (nopea imu) ja bambua/hamppua (hidas imu) ja alimmaiseksi villaa. Kaiken päälle villahousut, joita käytetään ihan tavallisina sisähousuina. Tällä yhdistelmällä lapsi pysyy kuivana 2-3 tuntia, joka ei mielestäni ole mitenkään ylipääsemättömän tiheä vaihtoväli. Kierrossa on lisäksi muutama ostovaippa. Ne olen tottakai hankkinut käytettynä! Oma kukkaroni ei ole toistaiseksi antanut mahdollisuutta tukea suomalaisia pienyrittäjiä vaan olen ostellut (yleensä tehdastekoiset) vaipat muutaman euron hintaan käytettyinä.

Käytetystä vaipasta otan imut kuivumaan ennen pesua. Kuivuneet likavaipat varastoin pyykkikoriin odottamaan koneen täyttymistä. Hajuhaitat ovat mielestäni hyvin minimaalisia jos ylipäätään edes huomattavia. Yövaipat tietysti tuoksahtavat enemmän (osin johtuen hamppuimun ominaishajusta) mutta ne voi laittaa ulos kuivumaan jos tilanne on kestämätön.

Vaippahuolto (purkaminen, pesu, ripustus, täyttäminen) menee nykyään jo niin rutiinilla että en osaa ajatella sen vievän aikaa tai resursseja päivästäni. Pyykkikone pyörittää vaipat puhtaaksi pari kertaa viikossa ja ripustus ja täyttäminen menevät siinä sivussa. Haja-asutusalueella kun asumme, maksamme vedestä todella vähän ja pyrimme hyödyntämään pyykkäyksessä yösähköä.

Tarkkoja vertailulaskelmia kertakäyttö- ja kestovaippojen välillä emme ole tehneet, mutta minun maailmassani kestovaippailu voittaa jo kierrätysnäkökulmankin vuoksi. Miksi heittäisin pois jotain minkä voisin hyvinkin pestä ja käyttää uudelleen? Enpä ainakaan osallistu jätevuorien kasvattamiseen omalta osaltani. Tällä hetkellä kestovaippailu on siis meidän tärkein ekotekomme jolla tunnen suoraan ja konkreettisesti vaikuttavani ympäristötalkoisiin.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kaltevalla pinnalla

Ensin tuli hormoniheilahdukset. Sitten tuli muutaman päivän kestänyt perustavalaatuinen riita miehen kanssa. Ja sitten tuli se "aivan sama, syön mitä haluan"-väsymys. Ja sitten tuli kolme sipsipussia. Ja vähän kaikkea muutakin. Tunsin olevani kaltevalla pinnalla, pahasti meinasi ote lipsua.

Vaan tajusin taas kerran ne sadat ja tuhannet syyt jotka ajavat minut mässäilyn pariin. Sen, että olen oikeasti pahinta laatua oleva tunnesyöppö. Ja että pahiten mässäilen silloin kun elämä on tylsää. Syöminen on minulle ikioma pakopaikka arjesta, juhlahetki. Senkin ymmärsin että kestän tätä perusarkea äärimmäisen huonosti. Aina pitäisi olla jotain hauskaa tiedossa. Oi voi, turmeltunut on ihmismieli!

Vaan minä korjasin kurssin ja vältin isomman karikon! Nyt kohdalle osui vain sellainen +1,4 kg kivi. Sitä tässä pudotan hiljalleen kyydistä. Nyt vedetään helmikuu täysillä! Eiköhän tämä taas tästä :)

perjantai 22. tammikuuta 2016

Mitä meillä syödään?

Mieheni epämääräiset vatsavaivat saivat n. vuosi sitten selityksen, kun häneltä löytyi mm. vilja-allergia. Diagnoosin selvittyä lähipiirille, ensimmäinen reaktio oli yleensä kauhistunut "ethän sä saa syödä enää oikeastaan mitään!". Niin, mikä meidän ruokavaliossa sitten muuttui, vai muuttuiko mikään?

Mieheni on aina kokkaillut itse käyttäen raaka-aineina lihaa, juureksia ja vihanneksia. Yleisimpiä ruokalajeja ovat olleet erilaiset keitot ja uunipaistokset. Näiden ruokien osalta oikeastaan mikään ei muuttunut - ainakaan aluksi. Lanttua, bataattia, naurista, sipulia, porkkanaa, punajuurta. Kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia. Sekaan lihaa, kanaa tai kalaa. Aika helppoa ja terveellistä.

Kermainen kanakeitto raejuustolla




















Itse olisin paljon taipuvaisempi elämään osittain eineksillä, mutta periaate on periaate! ;) En tokikaan pistä vastaan kun saan kävellä valmiiseen pöytään!

Kyllä meillä syödään silti välillä riisiä ja jopa pastaakin, sitä kun saa maissi- ja riisipohjaisena. Aiemminkaan emme tosin kuluttaneet pastaa kovinkaan paljon, joten tavallista vehnäpastaa ei ole ollut ikävä. Mieluummin otan kalorini tuoreista kasvikunnan tuotteista. Ulkona syöminenkin onnistuu kunhan löytyy luontaisesti gluteenittomia tuotteita. Mieheni onkin jo aika kehittynyt tuoteselosteiden utelemisessa!

Suurin muutos miehen eväissä taisi tapahtua aamu- ja välipalaosastolla. Aiemmin leipää kului paljon. Nykyään mies on jättänyt leivän pois ja tekee erilaisia "aamumössöjä", tuorepuuroja tattarista. Itse syön 100% ruisleipää muutaman palan päivässä.

Lohipaistos raejuustolla


Voisi melkein sanoa että ruokavaliomme ei kokenut kovinkaan isoa myllerrystä ennen syksyä 2015. Silloin nimittäin selvisi että miehen vatsa ei enää kestä myöskään lihaa, joka on kasvatettu viljalla. Se olikin sitten vähän isompi ongelma, mutta onneksi löytyy vielä kalaa jota pystymme molemmat syömään.

Voisi luulla, että vilja- ja soija-allergia rajoittaisivat elämää enemmänkin, mutta meillä syödään edelleen melkein samalla tavalla kuin ennen diagnoosia. Isompia muutoksia tulisi jos joutuisimme yhtäkkiä vaikkapa maidottomalle dieetille.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kuuskytluku

 
Niin sitä vaan humpsahdettiin tukevasti kuutosella alkaviin painolukemiin! Oikeastaan se tapahtui jo viikko sitten, mutta en heti uskaltanut hehkuttaa sillä pelkäsin kyseessä olevan jonkun hetkellisen nesteheilahduksen. Vaan ei, täällä ollaan!
 
Olotila on kuin olisi saapunut pitkältä matkalta kotiin. Ja pitkähän tämä matka on ollut, sillä lähdin hautomaan poikasta itselleni vähän turhan korkeista lukemista käsin, ja alkuraskaudessa painoa tärähti aivan järkyttävään tahtiin. Muistaakseni olin yli 70-kiloinen jo ensimmäisessä neuvolassa. Silloin kyllä ahdisti se nousukiito, mutta sittemmin painonnousu tasaantui ja lopulta taisin yltää "vain" n. 8-10 kilon massanlisäykseen.

Tällä kertaa laihtumisessa ja lukujen pienenemisessä ei ole mukana isompia euforian tunteita. Tämä on vain tällainen tylsän rationaalinen, matematiikkaan perustuva siirtymävaihe jotta saan takaisin entisen vartaloni. "Naisen täytyy tehdä se mitä naisen täytyy tehdä". Vaikka tuntuuhan se ihan hiivatin hyvältä keikistellä (kotona ;) ) pikkuruisissa (hah!) housuissa ilman että mikään kohta pursuaa ulos! :D Työkaverini kylläkin kannusti minua iloisesti sanoilla "raskauden jäljiltä paino voi olla taas normaali, mutta vartalon muoto on mennyt iäksi". Ajattelin olla sen verran utelias että laitan testiin tämän teorian! Vaikka onhan tuo maha vielä vähän löysä. Onneksi en ole koskaan ollutkaan mitenkään sileää mallia vatsastani, eipä ole niin iso järkytys tämä nykykunto..

Pakkanen latistaa liikuntatouhuja, eipä paljoa lenkkeillä -30 kelissä. Vaikkakin sää on kuulemma vain pukeutumiskysymys, sanoo mieheni joka edelleen pyöräilee töihin joka päivä. Mitäpä tuohon pystyy vastaamaan? Onneksi sisällä voi jumpata ja pelkällä järkevästi koostetulla ruokavaliollakin päästään jo aika pitkälle!

Pitäkää jalkanne lämpiminä!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kantaja

Minusta tuli Kantaja aika nopeasti Poikasen syntymän jälkeen. Joku viisas osa aivoissani oli pakannut sairaalaan mukaan kantoliinan, josta oli lopulta iso hyöty :) Poikanen pääsi liinan kyytiin ihokontaktiin jo päivän vanhana. Hiukan jännitti sitoa alle kolmikiloinen vastasyntynyt rääpäle liinan sisään, mutta hyvin meni! Anti-hipeille tiedoksi että sairaalassa tarjosivat maidonnostatusta varten käyttöön sellaista ihokontaktituubitoppia, mutta eihän sillä saanut lasta yhtä tukevasti kuin liinalla. Onneksi oli siis liina mukana :)

Poikanen kulki sujuvasti matkassa mm. ruokasalissa ja osallistui päiväkahvikeskusteluihin :) Eipä tarvinnut lykätä sitä ärsyttävää muovisänkyä mukana. Sen verran muistan että kuuma oli ja hiki valui (ne hormonit..) Virittelin liinan liivieni päälle ja viimeistelin komeuden sairaalan lyhyellä, etunepillisella pyjamapaidalla.

Sairaalassa

Jo kesäkuussa vauva alkoi olla niin painava että tarvitsimme tukevampaa kantovälinettä trikoisen Kimperin liinan tilalle. Ostin käytetyn Manducan ja aloin tutustumaan kantoreppujen maailmaan.


Vauvatuki käytössä
Ensimmäisen kerran ilman vauvatukea (se hankala "välivaihe")
Paras lopputulos mihin pääsimme

Valitettavasti minä ja Manduca emme tulleet juttuun keskenämme. Yritin ja säädin, kysyin neuvoa kokeneemmilta. Kannoin olkaimet suorana ja ristissä. Säädin vähän lisää. Vaan ei. Manduca ei vaan tuntunut hyvältä. Liikaa remmejä ja säätömahdollisuuksia. Manduca lähtikin meiltä uuteen, hyvään kotiin.

Ärsyyntyneenä Manducan monimutkaisuuteen hankin kudotun liinan. 100% puuvillaa oleva Ellevill Zara Chocco oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Tyytyväiset!

Katiskoilla..
.. ja Kampissa
Älä sido näin! ;)

Rakkaustarinamme kudotun liinan kanssa päättyi siihen hetkeen kun lapsi alkoi olla liian suuri kannettavaksi edessä - ja vanhemmat liian kokemattomia sitomaan lasta kunnolla selkään. Muutaman huonolta tuntuneen viritelmän jälkeen luovutimme ja kantaminenkin jäi joksikin aikaa. Rengasliina tosin kotiutui tässä kohdassa, mutta sitä on käytetty lähinnä kotioloissa pikaliinana.

Kroonistuneen niska-hartiaosastoni vuoksi rengasliinan käyttö jäi osaltani hyvin vähäiseksi, mies sitä vastoin käytti sitä monesti hyvällä menestyksellä. Toimivalle kantovälineelle oli kuitenkin taas paikka avoinna. Lopulta asioita tuumittuani laitoin veronpalautukset haisemaan ja päätin antaa Tula-repulle mahdollisuuden. Jos Ellevill-liina oli rakkautta alusta asti, Tulan kanssa taisin mennä sokkona naimisiin ja rakastuin niin mahdottoman palavasti heti kun repun päälleni laitoin! Ja niin rakastui lapsikin. Voiko olla mukavampaa kantovälinettä? Siis aivan käsittämättömän ihana tuntuma! Niin yksinkertaiset säädöt että hermoja ei tarvitse menettää. Tämä reppu vain toimii! Nyt meillä on reppu jolla kannan niin kauan kuin Poikanen mahtuu kyytiin. Ja sitten voikin hankkia taapero-Tulan.. ;)


Iloinen kyytiläinen lenkin jälkeen <3

Tulan saapumisen jälkeen tuunasin vanhasta anorakista kantotakin jolla kantaa myös selässä. Mahdottoman hyvä ratkaisu! Jos joku haluaa lukea lisää tästä tuunauksesta, ilmaise itsesi! :)

Tuunaa-se-itse-takki