maanantai 19. lokakuuta 2015

5 kuukautta sitten..

.. olin taas valvonut yön sairaalassa supistusten kanssa. Kivut olivat olleet jo sitä luokkaa että pyysin kivunlievitystä. Tulipa todettua että Panadol ei ihan toimi ja aqua-rakkuloita laitettaessa taisin päästää koko synnytyksen ainoan kirosanan :D Joku kovemman luokan kipulääke pisti vain pään sekaisin enkä voinut valmistautua tulevaan supistukseen rentoutumalla. Vanha ja viisas kätilö sanoi että "kyllä se nyt on menoa, kun olet yön valvonut". Kukaan ei tainnut muistaa kertoa että se oli jo kolmas valvottu yö putkeen :D No, päästiin sitä sitten tositoimiinkin ja Poikanen näki vihdoin (liian ajoissa) päivänvalon :)

Nykyään meillä on hieno, pieni haituvapää. Niin rakas että sydäntä puristaa, itku nousee silmään kun ajatteleekin koko matkaa jonka olen tähän pisteeseen tehnyt. Äitini sanoin "lapsi, jonka olemassaolo piti olla mahdotonta". Niin. Ihme. Sitä se on. Ja miten harvoin muistan kuitenkaan olla kiitollinen ja kiittää ihmeestä vaikka koen olevani todella siunattu.

Äiti minusta tuli saman tien vauvan synnyttyä, samoin kuin miehestäni isä. Emme ole kriiseilleet vastuuta tai riittämättömyyttä tai muutakaan. Vauva on saanut osakseen niin paljon rakkautta ja hoivaa että siinä määrässä voisi vaikka kylpeä! Ei ole ollut vanhemmuus hukassa, tosin tänä syksynä osaltani tuli 6 vuotta täyteen projektin alkamisesta, eli onhan tässä vähän kypsyteltykin ihmistä äidiksi..

Jotta elämä ei olisi liian siirappista, olen ollut yllättävän lujilla kotona olemisen kanssa. Kaikista ennakko-olettamuksistani huolimatta en näköjään ole sitä kotona viihtyvää mallia. Ainakaan minulle ei päivän sisällöksi riitä kodinhoito ja vauvan kanssa pesiminen, vaikka varsinkin sitä kodinhoitoa olisi reilu määrä tarjolla ;) Onneksi on käsityöprojektit ja sitä kautta "oma elämä" jollain tasolla. Ehkä olisi helpompaa jos tapaisin mieheni lisäksi muita ihmisiä, voisin käydä kaupungilla ja katsella ihmisvilinää. No, kaikkea ei voi saada samassa paketissa :) Näistä seikoista johtuen en ole ollut unelmavaimo. Onneksi minulla on viisas ja rakastava mies! Ja meillä on hyvä keskusteluyhteys ja kyky korjata epäkohtia.

Olen vasta hetki sitten ymmärtänyt millaisessa shokissa tässä on viimeinen vuosi-puolitoista eletty. Tuli niin sanotusti "pari muuttujaa", kaikki samaan aikaan. Mutta nyt taidetaan olla jo voiton puolella, eiköhän tämä tästä taas tasaannu! :) Pääasia on, että kaikki on nyt hyvin! <3


2 kommenttia: