keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Grande Finale - Maratonsynnytys osa 2

Vihdoin pääsin siis saliin n. klo 9, ja ehdin hetken jo fiilistellä etenevää synnytystä. Kätilö kyseli toiveita ja esitin ajatuksen mahdollisimman lääkkeettömästä synnytyksestä, ihan jo vauvan kunnonkin vuoksi. Siispä kysyin mahdollisuudesta päästä (siihen ainoaan) ammeelliseen huoneeseen joka olikin vapaana, joten sinne siis! Tosin en saanut lupaa mennä kunnolla ammeeseen kohollaan olleiden tulehdusarvojen vuoksi, mutta suihkuttelulla pystyin pitämään kipuja kurissa.

Mies saapui aamupäivällä seurakseni, supistuksia tuli edelleen mutta pystyin rentoutumaan kuumassa suihkussa istuen. Saleissa olikin yhtäkkiä ruuhkaa, joten meidän osaksi osui viisi eri kätilöä koko päivän aikana. Aina välillä nousin keinutuoliin käyrien ottamista varten. Aika kului nopeasti, yhtäkkiä olikin taas vuoronvaihto ja uusi kätilö asteli saliin. Siitä sitten alkoikin synnytyksen negatiivisin osuus.. Tajusin nimittäin heti henkilön nähdessäni että tämän kanssa ei synkkaa mitenkään päin. Oikeassa olin, valitettavasti. 

No, kätilöä ei tarvinnut siinä hetkessä paljoa harmitella, hän kun ei seurassamme viihtynyt käyrälaitteiden asentamisia pidempään. Yhden sisätutkimuksen sentään teki klo 16 maissa jolloin todettiin että edistymistä ei ole tapahtunut aamusta lainkaan. Siinä kohtaa meinasin jo pakata tavarani ja lähteä kotiin, olin nimittäin ihan varma että lapsi ei synny koskaan.

Varsinaisesti pääsin ammeeseen lillumaan vasta klo 17 nurkilla pitkän anelemisen jälkeen. Amme toimi hyvin, viihdyin siellä ainakin 3,5 tuntia :) Hiljalleen tapahtui edistystäkin. Klo 21 lääkäri saapui puhkaisemaan kalvot ja sain kohdunkaulan puudutteen (joka ei kyllä tehonnut mitenkään). Sitten vaihtuikin kätilö ja aloin ponnistamaan poikaa maailmaan :) Hikisen, täysin luomuna vedetyn 33 minuutin ponnistusurakan päätteeksi syntyi 10 pisteen poika klo 21.53 raskausviikolla 35+4 <3

Ja sitten muutama sananen siitä huonosta kätilöstä.. Koko synnytyksessä ainut käyttämäni kivunlievitys oli se vesiamme (ja se tehoamaton pcb). Olin erikseen toivonut luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä, mutta minulle ei esitelty mitään vaihtoehtoja. Ilokaasuvehkeiden olemassaolonkin tajusin siinä kohtaa kun lapsi oli jo rinnalla! Ei aquarakkuloita, hierontaa, akupisteiden painelua, TENS-laitetta, ei mitään! Itse olisi ilmeisesti niissä kivuissa pitänyt osata vaatia ja pyytää. Toisaalta mielestäni se ei todellakaan pitäisi olla minun asiani vaan osa kätilön työtä. Ehkä pahinta oli se, että tämä kyseinen kätilö ei missään kohtaa ollut henkisesti (eikä kyllä fyysisestikään!) läsnä synnytyksessä. Mieheeni hän ei ottanut mitään kontaktia eikä neuvonut mitään konsteja oloni helpottamiseksi.

Todellista taitamattomuutta kätilö osoitti muutamilla kommenteillaan. Olin monesti päivän aikana pyytänyt mahdollisuutta päästä painoarvioon, minulla oli melkoinen stressi vauvan koosta ja kunnosta josta kenelläkään ei ollut minkäänlaista käsitystä. Tämä kätilö osoitti täydellistä epäammattimaisuutta vastaamalla pyyntööni että "hyvin se mahtuu tulemaan kun sinulla on noin pieni mahakin." Niin, sehän minun huoleni olikin kun synnytin 36-viikkoista vauvaa.. Kerran huoneessa käydessään hän sanoi että minun täytyy nousta altaasta jos vuodan lapsivettä. Kysyin sitten että mistä sen tietää, että kun vesi näyttää oudolta niin onko siinä jo lapsivettä (veden pinnalla kellui jotain jännää, limaa ilmeisesti). Kätilö vastasi että "en minä tiedä onko". Eikä mitään tutkimusta. Taisi peräti poistua taas kerran huoneesta ja jättää minut ja mieheni miettimään onko se nyt sitten lapsivettä vai ei.

Suuren virheen kätilö teki jättäessään minut 40 minuutin ajaksi käyrälle keinutuoliin ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Avauduin siinä ajassa 7 cm -> 10 cm! Jokainen synnyttänyt nainen voinee kuvitella tuntemukset ja kivut siinä kohdassa!

Minun synnytykseni pelastus oli ponnistusvaiheen alkuun osunut kätilöiden vuoronvaihto. Saimme aivan ihanan ja ammattitaitoisen kätilön jonka kanssa oli mukavaa työskennellä. Olenkin sanonut että ponnistusvaihe oli synnytykseni paras osuus :D Tämän kätilön ansiosta minulle jäi positiivinen tuntuma koko touhusta ja olen valmis synnyttämään toistekin.

Koska en ole kiltti, hiljainen ja osaani tyytyvä ihminen, tein huonosta kätilöstä valituksen. Asiasta kanssani keskustellut vanhempi ja ilmeisen kokenut kätilö oli kovin järkyttynyt ja käytti sanaa "heitteillejättö". Siltä se minustakin tuntui. Hän myös sanoi että se, että kaikki menee lopulta hyvin ja lapsi on kunnossa, ei oikeuta vain olemaan hiljaa saamastaan kohtelusta. Painotin palautteessani erityisesti sitä että en koe loukkaantuneeni tms henkilökohtaisella tasolla. Tämän kätilön persoona ja ammattitaito ei vaan näyttänyt riittävän näin vaativaan työhön.

Sellainen tee-se-itse synnytys :) 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kuinkas sitten kävikään? - Maratonsynnytys osa 1

Seuraavassa luvassa tarinaa synnytyksestä hatarien muistikuvieni pohjalta kirjoitettuna.

Yllätyssynnytykseni alkoi teemaan sopivasti avioitumispäivänämme 15.5. Ajelimme illalla maistraatista kotiin, kun yhtäkkiä sanoin miehelle että "jos en olisi raskaana, nyt alkaisi menkat." Yö meni kuitenkin rauhallisesti nukkuessa vaikka vähän kipuja olikin. Raskausviikkoja pamahti sopivasti mittariin 35+0, oli äitiyslomani ensimmäinen päivä.

Lauantaiaamuna heräsin ja sain seurakseni tuntuvat supistukset. Makasin sängyssä pari tuntia ja harjoittelin hengitystä. Vielä tässä vaiheessa en osannut ajatella sen kummempia tapahtuvaksi, kroppa nyt vaan treenailee vähän. Supistuksia tuli ja meni pitkin päivää, sen verran havahduin tilanteeseen että laittelin pienet vaatteet hoitopöydän laatikkoon ja värjäsin loppuerän harsoja sävyllä Goldfish Orange. Taisimme käydä illalla vielä kaupassakin ostamassa herkkuja vaikka oloni oli jo hieman tukala. Menimme nukkumaan normaalisti, mutta kauaa en saanut nukuttua kun heräsin todella koviin kipuihin. Supistukset olivat muuttuneet ilkeiksi ja ensimmäistä kertaa mieleeni tuli ajatus ennenaikaisesta vauvasta. Googletin pienessä paniikissa 36. viikolla syntyneitä ja löysin hyvin ristiriitaista tietoa. Ketä oli elvytetty, ketä pidetty viikkoja keskolassa. Olipa tarinoissa muutama tapaus joka oli päässyt kotiin ihan normaalissa aikataulussa.

Yöllä kolmelta olin jo niin kipeä että en uskaltanut enää olla tekemättä mitään, joten soitin synnärille. Täti puhelimessa sanoi että "joo, voit sä tulla näytille". Siis hetkinen, voit??? Ihan liikaa päätäntävaltaa tällaiselle ihmiselle joka menee yleensä lääkäriin vasta kun on liian myöhäistä. Päätin kuitenkin herättää miehen ja kertoa missä mennään. Kello oli puoli neljä sunnuntaiaamuna. Pakkasin hätäisesti kassin mukaani (niin, sitäkään en ollut tehnyt ennakkoon) ja suuntasimme sairaalaan. Perillä olimme aamulla kuudelta. Käyrille mars, ja jokunen hento supistus piirtyikin mittareihin vaikka edelleen supisti jatkuvasti 10 minuutin välein. Supistukset vaan tuntuivat niin alhaalla että niitä ei saatu näkymään kunnolla käyrillä koko aikana. Sisätutkimus kertoi että kohdunkaula oli kadonnut ja olin sormelle auki.

Olin ihan varma että kotiin lähdemme, mutta osastolle jouduin. Tai pääsin. Sitten seurasikin aika tasan 2 vuorokautta päämäärätöntä laitoselämää sairaalan yöpaidassa. Nämä 2 vuorokautta sisälsivät mm. kohonneita tulehdusarvoja, antibioottitiputusta, nestetiputusta ja pari eri lääkäriä, useamman vuorollisen hoitajia sekä loppukesästä selvästi huonontunutta ruokaa. Kaikkien ammattilaisten kanta oli, että "ei tässä nyt mitään aleta tekemään kun ei vauvan tarttis vielä syntyä. Odotellaan ja katsellaan". Sunnuntaina supisteli koko päivän, maanantaina ei juuri ollenkaan.

Maanantaina illalla klo 22 supistukset taas riehaantuivat ja muuttuivat jo todella tiukoiksi. Roikuin sängyn "apinakahvasta" ja yritin hengitellä ja pysyä rentona. Joskus kolmelta yöllä luovutin ja soitin yöhoitajan paikalle. Ensin sain panadolia, ei tehoa. Kuumapussi auttoi aikansa mutta kipu kävi yhä kovemmaksi. Lopulta kokeilimme mm. aquarakkuloita. Joo, ei kokeiltu uudestaan ;) Sain suun kautta jonkun vahvemman kipulääkkeen joka kyllä auttoi rentoutumaan mutta ei vaikuttanut kipuun. Lopputuloksena sekaisin oleva päänuppi ja puskista hyökkäävät kivut joihin en osannut valmistautua lainkaan hengittelemällä. Eipä tarvinnut siis uusia tätäkään lääkitystä.. Yön mittaan vietin suihkussakin aikaa, se toimikin parhaiten. Vanha ja ilmeisen kokenut kätilö totesi yöllä että "kyllä se nyt on menoa" ja oikeassa hän olikin. Aamulla uusi kätilö teki sisätutkimuksen ja vihdoin edistystä oli tapahtunut. Vielä yöllä olin sormelle auki, aamulla jo ainakin 5 cm.

Jos nyt tuulettelet että kohta on valmista, minun täytyy tuottaa pettymys. Vielä kesti reilut 12 tuntia ennen kuin poika oli maailmassa. Siitä lisää seuraavassa osassa :)