sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ei sairaana vaan raskaana

Sanovat että raskaus ei ole sairaus, ja osaltani voin tämän ajatuksen allekirjoittaakin. Tosin sillä sivuhuomautuksella, että raskauteen liittyvät erilaiset vaivat saattavat ajaa ihmisen sairauden partaalle. Tai hulluuden.

Viimeiset 13 viikkoa olen herännyt joka yö n. tunnin välein lamauttavaan kipuun. Joku hermo lonkassani (siis monikossa, lonkissa) jää puristuksiin ja aiheuttaa noh, hermosärkyä ja puutumista varpaisiin asti. Ongelmaan auttaa kääntyminen toiselle kyljelle, ja uni (ehkä) jatkuu (jossain vaiheessa) kunnes n. tunti on taas kulunut ja heräät helvetilliseen kipuun. Toistetaan X kertaa yössä, herätyskellon soittoon asti.

Kuluneella viikolla ongelma paheni, sillä se uni ei enää jatkunutkaan. Lisäksi tämä jo pidempään jatkunut heräily on alkanut tuntumaan päänupissa, aivotoiminta muistuttaa erehdyttävästi kaurapuuroa. Aloin olla jo aika kypsä koko touhuun ja mietin kauhulla edessä olevia viikkoja, se unen laatu kun ei yleensä muutenkaan parane loppua kohti.. Joku konkarimamma voi tietysti näppäränä heittää tähän se ikuisen "odotas vaan kun se lapsi on syntynyt eikä anna nukkua ollenkaan"-heiton. Puolustukseksi voisin sanoa, että silloin en ajatellut olla aktiivisesti työelämässä mukana ja yrittää pitää kaikki ohjakset käsissä.

Väsymys on luonnollisesti heijastunut koko muuhunkin elämään. Mies on joutunut huolehtimaan koirat ja minä olen ollut kipeä, väsynyt ja vetämätön. Oikein unelmavaimo. Onneksi ymmärrystä, joustoa ja rakkautta on riittänyt.

Muutama yö sitten sain pitkästä aikaa nukuttua koko yön ilman kipuja. Heräsin aamulla virkeänä, tein kaksi eri lenkkiä koirien kanssa ja nautin selvähköstä aivotoiminnasta. Päivällä korjasin vielä oloani parin tunnin päikkäreillä. Tältäkö minusta on tuntunut ennen näiden kipujen alkamista? Olen kuin eri ihminen.

Jos toinen kolmannes meni sumussa, menisikö tämä viimeinen kolmannes sitten ilman kipuja?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kun kahvipannu myssyn sai


Pitkästä aikaa jotain muutakin kuin vauvajuttuja :) Meillä juodaan kahvit pressopannusta. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut kahvin suhteellisen nopea jäähtyminen, varsinkin kun minä tapaan venyttää aamujani peiton alla :D Mielessä oli jo hetken aikaa ollut suunnitelma jonkinlaisesta pannunlämmittimestä, ja hiljalleen suunnitelma tarkentui yksityiskohtineen.

Perjantaina kävin hakemassa langat kaupasta ja ryhdyin toimeen. Lankana on erittäin kauniisti huopuva Unni, jota markkinoi ainakin Kauhavan Kangas-Aitta. Ei voi oikein verrata tuota huopumisjälkeä Novitan Huopaseen. Silmukoita puikoilla nro 8 oli 14, pötkön pituus oli reilut 50 cm ennen huovutusta. Lyhyempikin pötkö olisi riittänyt, sillä jouduin leikkaamaan myssyä moneen otteeseen lyhyemmäksi. Kahvaa ja mäntää varten leikkasin reiät.

Hyvin toimii ja kahvi on kuumaa! :)

torstai 12. maaliskuuta 2015

Omaa lokeroa etsimässä

Näin ensimmäisen raskauteni (se kohdunulkoinen) laskettuna päivänä on hyvä pysähtyä miettimään sitä kuka minä oikein olen. Taustallani on siis pitkä, monta vuotta kestänyt tulokseton lapsettomuus, isona yllätyksenä tullut luomuraskaus, kohdunulkoinen ja tämä nykyinen raskaus. Olenko minä entinen lapseton? Vai voiko lapsettomuus olla entistä? Tuntuu että se istuu kuin tatuointi ihossa. Olenko minä lapseni (hyvin varhaisessa vaiheessa) menettänyt nainen? Pitäisikö minun surra jotakin? Syksyllä leikkauksen jälkeen olin enemmänkin shokissa kuin surullinen. Kai.

Lapsettomuuteni oli sitä mallia jota ei ikinä tutkittu tai hoidettu. Oletin aina että vika on minussa, vaikka ei se tainnut ollakaan. Minun kohdallani lapsettomuuden paransi suoraan sanottuna miehen vaihtaminen :D Olin jo käsitellyt lapsettomuuteni, pitänyt aika monet hautajaiset pääni sisällä ja luopunut toivosta. Kriisit oli kriiseilty ja olin löytänyt itselleni lapsettomien naisten lokeron. Totta kai se aina välillä kirpaisi, mutta ns. haava ei ollut auki. Lapsettomuuden hyväksyminen oli minulle helpotus, se armahti mieleni jatkuvasta turhasta toivosta ja odottamisesta. Minulle oli äärimmäisen helppoa ja jotenkin turvallista esitellä itseni lapsettomana. Lapsettomuus ei koskenut pelkästään minua, vaan tiedän lähipiirinikin tehneen kovasti töitä asian käsittelyn kanssa. Äidilleni oli todella kova paikka kun minä en saanutkaan lasta.

Kesällä alkanut luomuraskaus laittoi mieleni täysin sekaisin. Siinä meni koko identiteetti ja käsitys itsestä naisena täysin uusiksi. Tilanne tuntui samaan aikaan absurdilta, sillä se raskaus ei osunut keskelle minkäänlaista lapsettomuuskriisiä eikä ollut edes suunniteltu. Sekuntiakaan emme miettineet mitä teemme, joten ongelmat olivat iso pettymys. Tuntui, että olimme saaneet aivan onnettoman pienen mahdollisuuden joka lopulta liukui käsistä pois. Operaatioiden ja toipumisen aikana olin henkisesti aika huonona. Olin aivan varma että en tule uudestaan raskaaksi ja ainut mahdollisuutemme haihtui savuna ilmaan sairaalan piipusta. Kerralla niskaan tuntui kaatuvan monen vuoden lapsettomuusasiat. Se oli rankkaa aikaa.

No, hedelmällisyytemme vaikuttaisi olevan samaa tasoa erään uskonnollisen ryhmittymän edustajien kanssa, joten olin uudestaan raskaana heti kun annoimme raskaudelle mahdollisuuden. En tiedä saako näin sanoa, mutta tämä raskaus on jo nyt korjannut minuudessa tapahtuneita vaurioita uskomattoman tehokkaasti. Vatsanahkani alla mönkivä poikanen jaksaa joka päivä lohduttaa minua ja antaa aihetta valtavan suureen kiitollisuuteen. Vieläkin paikkailen uutta identiteettiäni, sillä monta vuotta jatkunut oman lapsen "hautaaminen" ei ole ollut aivan helppoa. Väittäisin, että se on jättänyt isot jäljet minuun.

Voisi kuvitella, että tällä taustalla nykyinen raskaus ja lapseen kiintyminen ei olisi aivan ongelmatonta, mutta olen kokenut että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa itselleni täysi lupa nauttia vauvasta ja odottaa onnellisena. Nyt minulla on sentään aikaa etsiä itseäni ja parannella haavoja, siis valmistautua äitiyteen. Jos eläisin jatkuvassa pelossa ja kieltäisin itseltäni onnellisuuden, olisin luultavasti syntymän hetkellä aika hukassa. Tietenkin tiedostan sen että ihan mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta nyt en keskity siihen. En suostu.

Ps. Se tuleva mummikin odottaa aivan innoissaan <3

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Varustelukriisi

Olen elänyt siinä uskossa että varustelumme tulevan lapsen suhteen on jo aika hyvällä mallilla. Vaunut, vaatteita ja vaipat, kolme V:tä. Tänään sitten otin ja kirjoitin listan sellaisista yleisesti tarvittavista asioista - ja meinasin seota.

Meiltä puuttuu vielä vaikka mitä. Kuten pinnasänky, kylpyamme ja imetystyyny. Ja kantoliina, turvakaukalo, sitteri, imetysliivit, rintapumppu ja hoitoalusta pyykkikoneen päälle. Tämän havahtumisen myötä aloin miettimään mitä sitä oikeasti edes tarvitsee. Rintapumppua? Imetystyynyä? No turvakaukalon tietysti, mutta kun se autokin on menossa vaihtoon ennen kesää, niin vielä ei tiedä millaisella jalustalla kannattaa kaukalo hankkia. Tutuksi on jo tullut sanonta "kaupat on auki vauvan syntymän jälkeenkin", mutta tuo ei paljoa lohduta silloin kun se lähin rintapumppuja myyvä liike on 100 km päässä, mikä on täällä aivan realismia.

Pinnasänkyongelma ratkeaa vuoden -80 Ikean sängyllä, samassa sängyssä olen itsekin nukkunut. Kai se sänky kannattaa valmiiksi kasata vaikka ajattelimmekin toteuttaa jonkinlaista perhepetiratkaisua. 

Imetysrintsikoiden koosta minulla ei ole hajuakaan. Mistä minä tiedän kuinka suureksi tästä vielä paisun? Onko olemassa joku toppimalli joka antaa anteeksi päivässä muuttuvat muodot? Entä tarviiko sitä imetystyynyä oikeasti? Rintakumeja? Maidonkerääjiä?

Tarvikeviidakossa seikkaileva tuleva äitee kaipaisi nyt vähän kokeneempien neuvoja!