tiistai 27. tammikuuta 2015

Houston, we have The Vaunut!




Klassisen tyylikäs väri :)
Päädyimme vaunukierroksella lopulta aiemminkin pohtimiini Hartan Topline X-vaunuihin, ja olenkin sitten selannut ahkerasti Toria, Huuto.netiä ja vaunuja myyviä nettikauppoja niin Suomessa kuin Saksassakin. Aika haastavaa oli tehdä vertailuja saksalaisten nettikauppojen kanssa, sillä toiset kaupat lisäävät päälle suomen alv:n, ja toiset taas eivät. Samoin toimituskuluissa oli eroja. Saksasta tilaaminen ei kauheasti kiehtonut, sillä takuuasioiden hoituminen arvelutti, samoin pitkät toimitusajat, vaikka eihän tässä varsinaisesti kiire vielä ole :D

Suomessa vaunuja myyvät ainakin Muksutalli, Oz Baby ja Vauvamaailma. Vauvamaailma putosi saman tien kilpailusta surkean asiakaspalvelunsa vuoksi. Tai ehkä olisin saanut palvelua jos olisin soittanut, mutta työssäkäyvänä ihmisenä oletan että yksinkertaiseen kysymykseen saa vastauksen sähköpostilla ja kohtuullisilla käytöstavoilla. Minä kun en työpäivän aikana ehdi soittelemaan mihinkään. Muksutalli teki hieman heikohkon tarjouksen (Saksan hintoihin verrattuna) eikä heillä ollut (ainakaan netissä) tarjolla viime vuoden malleja pehmeällä kantokassilla.

Oz Baby oli minulle ennestään tuntematon firma, mutta sain heti mielettömän hyvää palvelua sähköpostilla ja kohtuullisen hyvän tarjouksen haluamastani paketista viime vuoden kuosilla. Olin nähnyt kyseiset vaunut heillä vieläkin halvemmalla, mutta ensimmäisellä neuvottelukierroksella vaunut eivät irronneet vielä sillä hinnalla. Niinpä jätimme asian mietintään, kiirettä kun ei ole. No, tänään kävin katsomassa heidän nettisivujaan ja löysin alekoodin, jolla sai kaikista aletuotteista vielä -15% alennuksen. Eipä tarvinnut kauaa ihmetellä, vaan jätin tilauksen sisään saman tien. Vaunut tulivat maksamaan rahteineen 595e, joka on mielestäni todella edullinen summa uusista Hartaneista. Itselle jää vielä tilattavaksi jalkapeite Saksasta, ehkä jotain muutakin tilpehööriä. No, jalkapeitettä ei tarvita ennen syksyä ja vaunujen klassisen värin vuoksi voisin kuvitella että tämän vuoden malleistakin löytyy tumman siniseen mätsäävä sävy.

Edullisen hinnan lisäksi olen hyvin hämmentynyt toimitusaikataulusta. Laitoin vaunut tilaukseen klo 7.30 ja klo 14.30 ne olivat jo Matkahuollon kyydissä! Voiko näin nopeaa toimitusta ollakaan? Toki Matkahuollon kyydissä voi vielä tapahtua mitä vaan, mutta liikkeen puolesta asia on hoidettu kyllä hengästyttävällä nopeudella.

Miten tässä nyt malttaa odottaa kesää? :D

Mikäli kiinnostaa Ozbabyn valikoima ja alennukset, käyhän katsomassa www.ozbaby.fi Ja tämä ei ollut mikään maksettu yhteistyöpostaus vaan tyytyväisen kuluttajan suositus :)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Turnauskestävyyttä etsimässä

Tai turnajaiskestävyyttä, kuten eräs tuttuni sanoi.

Eräänä iltana suihkussa tajusin että olen jo hiukan väsynyt tähän raskaanaoloon. Nyt jo, sanoi mieheni. Samaa ajattelin kyllä itsekin ja jopa säikähdin vähän ajatusta. Olenko näin lyhytpinnainen ja kaikki-mulle-heti-nyt-mallia?

Hetken asiaa mietiskeltyäni tajusin mistä tässä on pohjimmiltaan kyse. Kroppani on ollut raskaana, vakavasti sairaana, leikkaustoipilaana, komplikaation kourissa ja taas uudestaan raskaana yhtäjaksoisesti juhannuksesta saakka. Onko siis ihme jos alituiset muutokset vartalossa vähän väsyttävät? Alkuperäisen aikataulun mukaan olisin nyt raskaana viikolla 33. Eikö silloin saisikin jo vähän väsyttää?

Fiksu ihminen (kuten äitini ;)) voisi kysyä olisiko kannattanut odottaa hieman pidempään ja yrittää uudestaan vähän myöhemmin? No, olisi ja ei olisi. Tämänhetkinen ajatus on että "tuossahan tuo on mennyt", aika helpolla kuitenkin. Pahoinvoinnista ei ole tarvinnut juurikaan kärsiä ja olen onnistunut olemaan aika tyynenä ilman suurempaa stressiä. Toisaalta jos olisimme odottaneet kauemmin, olisin ehtinyt nostaa peruskuntoni normaalille tasolle ja saada ruokavalion kuntoon. Nyt tuli lähdettyä uudelle kierrokselle vähän heikommista lähtökohdista painon, syömisten ja liikkumisen suhteen.

Jos se sama alkuraskausrumba pitäisi nyt aloittaa uudestaan, en ehkä kuitenkaan tekisi kauppoja :D Olen siis äärettömän kiitollinen että se meni siinä samassa tohinassa missä muutkin isot muutokset uusine paikkakuntineen ja työpaikkoineen. Eikä se fyysinen toipuminen nyt niiiiiin huonoa ole ollut, hemoglobiini oli palautunut sen 50 yksikköä ylemmäs raskaudesta huolimatta. Nyt voi keskittyä taas elämään lähes normaalia elämää :)

Aamulatteeni ilmestyi sydän! Tämä on ihme, täytyy olla ;) Mies näki siinä kylläkin Neitsyt Marian

lauantai 17. tammikuuta 2015

Materialistin lapsi



















Tarkoituksenahan ei missään nimessä ollut ostaa mitään vauvatavaraa Marimekon alesta, mutta jostain kumman syystä nämä yksilöt vain päätyivät kassalle mukaan. Kun niin tosi halvalla sai ;) Kaksi trikoopipoa ja kolmet sukat vastasyntyneen koossa sekä ihana trikoinen viltti. Pipojahan tarvitaan aina, samoin sukkia. Ja tuota vilttiä en vaan pystynyt vastustamaan <3

Värimaailma alkaa painottua meillä aika sinisävyiseen suuntaan, vaikka tulokkaan sukupuolesta ei ole mitään faktatietoa. On vain tunne. Muutaman viikon päästä ollaan toivottavasti jo viisaampia asiasta ettei tarvitse aivan mutu-pohjalta mennä. Tulee kumpi vain, meillä tullaan varmasti käyttämään kirkkaita perusvärejä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vaunupohdintaa

Raskauden puolivälin(!) kolkutellessa kohta ovella olen alkanut tosissani tutkailemaan vaunuasioita. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa muihin esikoistaan odottaviin verrattuna, että olen ihan oikeasti seurannut vaunumaailman kehitystä ja merkkien laadukkuutta jo viimeiset 15 vuotta, oikeastaan siitä asti kun minusta tuli ensimmäisen kerran täti. Voisin sanoa itseäni jo melkoisen perehtyneeksi vaunushoppailijaksi :)

Alusta asti on ollut selvää että meidän vaunut tulevat talouteen, jossa lenkkeillään paljon. Ja lenkillä on aina mukana vähintään yksi iso koira. Nämä seikat rajasivat heti pois kaikki kääntyväpyöräiset ja kolmipyöräiset versiot. Koska lenkkimme suuntautuvat usein hiekkateille, en edes halua harkita ilmakennorenkaita. Siinä ei taida kauaa mennä kun renkaat ovat hiekanmuruja täynnä ja ratisevat ärsyttävästi. Satunnainen pumppaaminen ei meitä pelota, täytyyhän polkupyörääkin pumpata :) Eli ilmakumirenkaat, kiitos!

Emmaljunga Edge Duo Combi. Tästa mallista olin jo aivan varma. Kuva lainattu täältä
 Aluksi olin täysin varma että meidän valintamme on iso, erillinen makuuosa, joka on kesällä viileä ja talvella lämmin. Aloin sittemmin miettimään että meidän vauvamme on niin pieni (fyysisesti) kesähelteillä, että ilma sopii joka tapauksessa kiertämään vaunuissa kopasta riippumatta. Isoon vaunukoppaan mahtuisi tietysti toppavaatteissa pidempään, mutta lähes kaikki tuntemani vauvat ovat viimeistään puolen vuoden nurkilla halunneet katsella ympärilleen ja vaunukopan tilalle on kuitenkin jouduttu vaihtamaan ratasosa jo aika varhaisessa vaiheessa. Meillä tuo n. puoli vuotta täyttyisi talvella, joten se vauvaparka joutuisi kuitenkin ratasistuimeen keskellä talvipakkasia. Säilytettäväksi jäisi myös iso vaunukoppa, joka näillä meidän nykyisillä asumisjärjestelyillä on aivan mahdoton ajatus.
Näitä seikkoja pohtiessani olen päätynyt siihen, että taidamme hankkia yhdistelmät pehmeällä kantokopalla. Kantokopasta saa talvea vasten pohjalevyn pois, joten selkänojaa saa nostettua pystyyn vaikka lapsi on pakattuna kantokoppaan. Myöhemmin kantokopasta voi tehdä lämpöpussin. Näin säästyy tilaa vaatehuoneessakin.

Hartan Topline X. Kuva täältä
No, entä se merkki ja malli? Tällä hetkellä olen melko vakuuttunut siitä että meidän valintamme on Hartan Topline X. Valmistettu Saksassa (ei siis Kiinassa!), saatavilla ilmakumipyörillä, pehmeällä (tai kovalla, tai erillisellä) kantokopalla ja isolla kasalla lisävarusteita :) Ehkä tärkein lisävaruste minkä tulemme hankkimaan on rataosaan tuleva "jatkopala", joka laitetaan jalkatelineen päälle ja näin saadaan ratasosasta suojaisempi ja koppamaisempi pidempään.

Kuva täältä
Mietin pitkään Brio Happyjen ja Hartanin välillä, mutta useaan kertaan Brioja testattuani tajusin sen olevan aika paljon köyhemmin varusteltu mm. säätöineen. Kuomukin pitää (nykyään) meteliä eikä heittoaisaa ole. Lisäksi joutuu valitsemaan nappiaisan tai teleskooppiaisan välillä. Minulle kiitos molemmat! ;) Hartanissa täyttyy kaikki meidän kriteerit, väri- ja kuosivalikoimaakin löytyy.

Vielä pitää selvittää kysymykset "Suomesta vai Saksasta" ja "käytetty vai uusi". Täytyy myös myöntää että hiukan kiehtoisi vaihtoehtona Hartan Topline S, jossa on kääntyvät etupyörät. Lisävarusteena saisi ihan "normaalin" etuakselin jossa on isot, kiinteät pyörät. Saisi siis kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla.. Hmm.

Jos jollain on sana sanottavana vaunuihin liittyen, niin kerro toki! :)

lauantai 3. tammikuuta 2015

Broileripiiras

Leivoin eilen järjettömän hyvää broileripiirasta. Alkuperäinen resepti on Valion sivuilta, mutta olen tehnyt reseptiin pieniä muokkauksia. Ohjeesta tulee n. uunipannullinen piirakkaa. Tässä muokattu resepti:

Pohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
50 g voita sulatettuna 5 dl vehnäjauhoja

Täyte: 
400 g pippurimarinoituja broilerifileesuikaleita
2 rkl voita
2 eriväristä paprikaa
puoli purjoa
2 valkosipulin kynttä
1 prk Creme Bonjour kantarelli - tuorejuustoa
mausteeksi  pippuria, paprikajauhetta ja chiliä

Päälle:
150 g juustoraastetta
1 kolmio Aurajuustoa 

Voiko aurajuustoa olla koskaan liikaa? ;)

Valmistusohje

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut ainekset. Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Anna nousta hyvin liinan alla.

Valmista täyte. Paista broilerisuikaleet voissa pannulla. Lisää pannulle suikaloidut paprikat, viipaloitu purjo, tuorejuusto sekä mausteet ja paista miedolla lämmöllä jonkin aikaa. Ota pannu levyltä.

Kauli pohjataikina ja nosta uunipannulle leivinpaperin päälle. Anna pohjan kohota liinan alla.

Levitä täyte kohonneelle pohjalle. Ripottele päälle juustot.

Paista 225 asteessa n. 20 min. Leikkaa piiras jäähtyneenä haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Juustoa, juustoa!

Valmista tuli!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Joulunajan käsitöitä

Kaiken joululomailun keskellä huomasin yhtäkkiä (erittäin "kuivan" käsityösyksyn jälkeen) kaipaavani jotain pientä tekemistä, ja kuinka ollakaan, puikoille päätyi muutamat sukat :) Kirjavat lankanaan 7 veljestä Polkka, 12 silmukkaa puikolla. Harmaat myös 7 veljestä, puikolla 13 silmukkaa. Kirjavat sukat menivät äitini joulupakettiin, harmaat miehelle.




Tämä ikuisuusprojekti on puolestaan ollut kesken varmaan 1,5 vuotta. Jostain sain sopivan tarmopuuskan ja virkkasin maton valmiiksi. Kudetta meni vähän vaille 2 vyyhtiä, maton halkaisija vähän toista metriä. Koukku kokoa 10. Malli ihan omasta päästä. Hyvä tuli! :)