torstai 17. joulukuuta 2015

Säilöntähommia

Vaniljainen viinimarjahyytelö

Omenansiivut kuivumassa puuhellan yllä :)


Joulu tulla jolkottaa! Enpä ole koskaan ollut näin puuhakas ja tehnyt itse lahjoja läheisille. Kummasti tänä vuonna virtaa ja aikaa on enemmän, yleensä töissä nämä joulunalusviikot ovat täynnä kiirettä ja tohinaa niin että ei jaksa edes harkita mitään ylimääräistä. Tämä vuosi on mukava poikkeus, tähänhän voisi ihan tottua!

torstai 19. marraskuuta 2015

Puolivuotias


Meidän pieni täyttää tänään puoli vuotta! Taitoina löytyy kääntyminen molempien kylkien kautta mahalleen. Ja mahdoton määrä juttelua omalla kielellä <3 Yöt Poikanen nukkuu pääosin hyvin, pari syöttöä ja väliajat unessa. Hampaita odottelemme vielä. Kiinteitä ruokia on maisteltu n. 1.5 kuukauden ajan, vauva on todella hyvä syömään! Nykyään ohjelmistoon kuuluu aamupuuro ja päiväruoka. Imetystä jatkamme edelleen :)

maanantai 16. marraskuuta 2015

Joulupukin apuri

Päätin hiukan avustaa joulupukkia ja virkkasin pienelle sukulaistytölle nuken kantokopan. Ohje löytyi Paapon blogista ja tarvikkeet (Esteri ontelokudetta vajaa kilo) hain Paapon putiikista. Aika ihana tuli, vaikka itse sanonkin! :)

perjantai 13. marraskuuta 2015

Esittelyssä soivat laulukirjat


Ihan ensimmäisessä hengenvedossa totean, että tässä EI ole kyseessä minkäänlainen kaupallinen yhteistyö :) Ihan itse olen laittanut kyseiset n. 75 euroa kirjoihin kiinni. Siksi voinkin arvioida ne ihan rehellisesti ;)

Kaapistamme löytyy tällä hetkellä Soiva laulukirja, Joulupukin soiva laulukirja sekä Herra Hakkaraisen soiva iltalaulukirja. Kirjakohtaista arvioita luvassa alempana :)

Ensimmäisenä, hyvin pian vauvan syntymän jälkeen meille hankittiin tämä Soili Perkiön toimittama Soiva laulukirja (kust. Tammi, 2013). Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tämä on näiden soivien kirjojen uranuurtaja :)

Kirja käsittää 50 suomalaista lastenlaulua, enimmäkseen kansanlauluja ja -sävelmiä kuten Ukko Nooa ja Pieni nokipoika. Mukana on lisäksi muutama Perkiön oma laulu, kuten Väriarvoituksia ja Metrolla mummolaan. Mielestäni valikoima on hyvä, tässä on kivoja "peruslauluja" joita on helppo laulaa vaikka ei olisikaan niin kokenut laulaja :)

Musiikillisesti taas tämä kirja on suoraan sanottuna melko tylsä. Tosin tässä kohtaa täytynee varoittaa sen verran että itse ammattitason muusikkona tulee kuunneltua säestyksiä ja taustoja hiukan eri korvalla kuin esim. mieheni jolle ei ole ihan niin tarkkaa korvaa suotu. Joidenkin laulujen kohdalla säestys on suoraan sanottuna epäonnistuneen hidas ja laahaava. Esim. Oravan pesää ei vaan jaksa laulaa koska säestys on vaan niin jankkaava ja hidas. Kaunis tietysti kuunneltuna.

Toisaalta taas erittäin yksinkertainen pianosäestys ja melodian korostaminen on ainakin meidän taloudessa parantanut huomattavasti sen heikomman osapuolen laulutaitoa ja oikeaan nuottiin osumista, joten tämä kirja on ehdottomasti sopivin tästä porukasta nimenomaan vähemmän laulaneelle.

Suurin bonus tässä kirjassa on All-toiminto, jolla saa putkeen pyörimään kaikki 50 laulua. Tätä käytetään meillä vauvan rauhoitustoimintona jos illalla meinaa ns. palaa sulake.

Seuraavaksi meille kotiutui Katariina Heilalan toimittama Joulupukin soiva laulukirja (kust. Otava, 2014).

Tarjolla on 43 erilaista joululaulua hauskoine sovituksineen. Valikoimaa löytyy laidasta laitaan, mukana on niin hartaita ja perinteisiä joululauluja kuin iloisia tontturallejakin. Itse en ole koskaan ollut mikään suuri tonttulaulufani, joten tässä on useampi uusi tuttavuus myös minulle!

Tämän kirjan säestykset ovat paikoin varsin vauhdikkaita, syntikkaa ei ole säästelty ja rytmejä on käytetty kivasti. Isot pisteet kirjantekijöille tyylikkyydestä, hartaammat joululaulut on säestetty asiaan kuuluvalla hartaudella kun taas iloiset tonttulaulut ovat reippaampia ja säestyksissä kuuluu mm. hanuri. Toisaalta taas amerikkalaiseen kansanlauluun pohjautuvassa tonttulaulussa kuuluu banjon ääni. Kivoja pieniä yksityiskohtia! :) Muutenkin eri soittimia (tai niiden ääniä syntikasta..) on käytetty runsaasti.

Kirjasta löytyy muutama laulu joka haastaa kokeneemmankin tyypin ja paikoitellen sitä jopa unohtaa laulavansa vaan yksinkertaisen koneen johdolla. Musiikillista korvakarkkia tarjoilee Joulupukin maa, todelliseen taitotestiin hyppymerkkeineen kaikkineen pääsee laulun "Pukki tietää" kanssa. Kivan, raikkaan tunnelmapläjäyksen tarjoilee Laaksosen Lumivalkeaa, joka antaa mahdollisuuden laulajalle ihan oikeaan tulkintaan, tekstiä kun on :)

Miinusta tämä kirja saa paikoitellen epäselvästi kuuluvasta melodiasta ja erittäin huonosti käytettävästä soittokoneesta. Hyvä ettei purettu koko laitetta atomeiksi kun kaksi aikuista yritti saada tätä käyntiin. Noh, olihan se painettuna käyttöohjeeseen, mutta... Tässä kirjassa on joka tapauksessa tosi jäykät painikkeet, en tykkää. Lisäksi melodian voimakkuus on aina oletuksena täysillä.



Kolmikon tuorein tuttavuus on Maarit Pyötsiän toimittama Herra Hakkaraisen soiva iltalaulukirja (Otava, 2015).

Tämä kirja sisältää 50 suurilta osin tuttua lastenlaulua, osa enemmän iltalauluja ja osa muuten vaan hauskoja lastenlauluja. Valikoima on mielestäni kattava, löytyy uutta ja vanhaa sopivassa suhteessa. Tässä on eniten sellaisia hauskoja lauluja joita olen itsekin laulanut paljon lapsuudessani, kuten Ihme ja kumma, Etkö ymmärrä, Pienelle pajulle jne. Liekö olleet aikoinaan minun 1.-2.-luokan musiikinkirjan hittitavaraa!

Kirjassa on todella laadukkaat säestykset, ja sovitukset saavat paikoitellen kovemmankin kriitikon jalan vipattamaan. Yksi oma (ja Poikasen myös!) suosikkini on Saku Sammakko jossa on jotenkin niin tarttuvan iloinen säestys että sitä ei vaan voi olla kuuntelematta vaikka en laulusta muuten niin kauheasti välitäkään. Soittimia ja erilaisia soundeja on käytetty monipuolisesti ja laadukkaasti, välillä tosin melodia tuntuu hukkuvan meiningin alle. Se onkin ehdottomasti tämän kirjan miinus jos ajatellaan aloittelevaa laulajaa. Esimerkiksi Päivänsäde ja menninkäinen on soitettu niin hentoisella kellopelillä että melodiaa voi olla haastava seurata jos ei pysy mukana pelkän sointusäestyksen matkassa. 

Plussaa kirja saa alkusoitoista, ne johdattelevat kivasti oikealle sävelkorkeudelle. Nämä alkusoitot puuttuvat kokonaan Soivasta laulukirjasta. Samalla kirja saa myös miinusta välikkeistä säkeistöjen välillä ja alkusoiton jälkeen. Edelleen turhan haastavia aloittelijalle. Pirteitä ne toki ovat ja tuovat lisäväriä. Toinen miinus tulee oktaavihypyistä melodiassa, samat perustelut kylläkin suuntaan jos toiseen kuin välikkeillä. Ymmärrän ja en ymmärrä, johtavat helposti harhaan jos ei ole kovin kokenut laulaja.

Yhteenvetona nämä kaikki kolme kirjaa puolustavat hienosti paikkaansa siinä tehtävässä mihin ne on tehty, tukemaan perheiden yhteistä lauluharrastusta :) Itse kirjoitin omat arvioni pelkästään aikuisen näkökulmasta, meillä kun lapsen taholta tyydytään vasta heiluttamaan jalkaa rytmissä :) Lisäksi omat arvioni ovat tosiaan aika "ammattilaispohjalta", joten ihan "tavallinen" lapselleen laulava äiti tai isä ei välttämättä edes huomaa kaikkia asioita joita tässä kritisoin :) Ihania kirjoja kaikki kolme, ovat meillä kovassa käytössä!

torstai 12. marraskuuta 2015

Kangasholistin tunnustukset

Ennen lasta en kauheasti ommellut mitään. Lapsen myötä homma jotenkin räjähti käsiin, ja nykyään ompelen paljonkin :) Ja koska ompeluun tarvitaan kangasta, niin...

On Noshia ja on Paapiita. Sarjassamme asioita "ja minä en sitten koskaan.." No eihän näitä kuoseja voi vastustaa..


Puumattakaan näistä joustofroteista! Näihin olen aivan täysin hurahtanut! Huhhuh.. On se vaan niin että kivoista kankaista on kiva ommella! :)

perjantai 6. marraskuuta 2015

Alasajoa

Aika usein ja yhä enenevässä määrin huomaan haikailevani yksinkertaisemman elämän perään. Ajatus töihinpaluusta ahdistaa, on siellä nykyään niin hullu meininki, huoh.. Raha ei kuitenkaan kasva puussa, joten "jotain tarttis tehdä".

Haluaisin yksinkertaistaa tätä elämää, hankkia kanoja, lihakaneja, lampaita. Lisätä omavaraisuutta, kasvattaa ruokani ja vetää jatkossakin aamulla villasukat jalkaan.

Mikä tämän sitten estää, vai estääkö mikään? Ensimmäinen puute taitaa olla raha. Minä olen tässä taloudessa se vakituisesti työllistetty, isännän työt on aina suuri mysteeri. Tähän asti töitä on löytynyt, mutta kun.. En ole ainut joka meillä haaveilee tästä "alasajosta", ja "puuhastelulle" tarvittaisiin varmaan rahoittaja! Helppoa kai olisi jäädä vaikka kotihoidontuelle hoitamaan lasta ja elukoita jos mies toisi rahan pöytään. Vaan kun mieskin haluaa jäädä kotiin! Haaveilee kylläkin jonkinsortin yritystoiminnasta. Ei kai kaksi ihmistä voi jäädä kotiin haaveilemaan (ilman että nostaa sosiaalitoimiston tukia)?

Toinen estävä tekijä on tila. Asumme kyllä tällä hetkellä isoa omakotitaloa, mutta tämä ei ole oma. Yhdellä puhelinsoitolla tämä voisi olla oma, mutta kun en tiedä onko tämä se meidän mansikkapaikka. Tai asummeko ylipäätään seudulla johon haluamme juurtua ja jossa haluamme lapsemme kasvattaa. Isosta tontista huolimatta tästä paikasta ei ole haaveideni pientilaksi. Lisäksi minulla on jo nyt viha-rakkaus-suhde tähän taloon. Keskuslämmityksen puute yhdistettynä näihin neliöihin on saanut minut lisäämään harrastusteni perään uuden harrastusmuodon - lämmittämisen. Kivahan se on laitella tulet aamulla takkaan, mutta sitoohan tämä ihan uudella tavalla kotiin.

Isoja asioita ja ratkaisuja mietittäviksi, vielä kun voisi muuttaa käytäntöön :)

torstai 5. marraskuuta 2015

Päivän väri?



Se on punainen, se on punainen, se väri on punainen!

Hyödynsimme (ihan itse ja omilla rahoillamme! ;)) Stokken kampanjan ja tilasimme jo valmiiksi odottamaan punaisen syöttötuolin pehmusteineen päivineen. Pojalle punainen? No tietenkin! Mätsää sisustukseen ja on kivan pirteä :) Vielä pitää hetkinen odottaa (ja ehkä kuunnella meidän tapauksessa myös lääkärin mielipide asiasta) ennen kuin siirymme pöydän ääreen syömään kuin isot Poikaset :)

Toisessa kuvassa sitten tämän viikon kirppislöytö! Lasten pussilakana jo pitkään himoitsemassani kuosissa hintaan 2 euroa! Aivan ehjä ja siisti. Kyllä sitä voikin tulla materiasta onnelliseksi ;)

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tikusta asiaa

Tänä viikonloppuna me olemme olleet ahkeria! Iso talo vaatii paljon energiaa pysyäkseen lämpimänä. Meillä lämmitetään kahdella takalla, joten puun määrä on hillitön.. Itse tehdyt puut eivät ehtineet vielä kuiviksi (noh, se nyt ei tullut yllätyksenä), joten tilasimme talven varalle ison lastin kuivaa klapia.

Tarjolla on siis ollut toiminnallista koko vartalon treeniä kohtuullisen kovalla kuormituksella :D Eipä ole tarvinnut tarttua tankoon ja painoihin.

Keli suosi ja aurinko paistoi, ihana ilma!

Vielä olisi purkamista.. paljon!

Pinoaja työssään :)

Minun urakkani, kesällä tehdyt puut häkeistä latoon

Aina ei voi onnistua! ;)

Poikanen on vihdoin tajunnut 3 tunnin unien terapeuttisen vaikutuksen

lauantai 24. lokakuuta 2015

Perjantain eväät

Hyvän treenin päälle maistui hyvä auraburgeri :D


Jaaha, että ensin jauhetaan suu vaahdossa treeniä ja muutosta ja heti sorrutaan???

Nääh, mä mihinkään ole sortunut. Yritän tässä muistaa että minulla on edelleen täysimetyksellä oleva vauva jolle kehoni tuottaa ravintoa, ja silloin EN nipistä syömisistä. Katsotaan nyt saanko tätä kroppaa ylipäätään yhteistyöhön painonpudotuksen osalta niin kauan kuin imetän.

Mutta treeni oli hyvä! Kaksi kierrosta kuntopiiriä levypainoilla toiselle kierrokselle painoja lisäten. Voimatasot yllättävän hyvällä mallilla :)

torstai 22. lokakuuta 2015

Kotiäidin herkkuhetki



Ihana, rauhallinen aamuhetki blogeja selaillen ja höyryävän kuumaa puuroa nautiskellen!

Joo, niin varmaan! Todellisuudessa vauva roikkuu tissillä, puuro on kylmää ja syön sitä yhdellä kädellä, muutama lusikallinen löytyy vauvankin päältä. Ja yritän jollain ulokkeella vielä selata sitä tietokonettakin..

Mutta tuo puuro on oikeasti hyvää! Tietysti maksaa tuplat siitä mitä normaalit kaurahiutaleet, ja varmaan voisi itsekin kasata vastaavan mixin siemenineen päivineen, mutta ei vaan jaksa. Voisi sitä tehdä paljon muutakin, kuten luopua autosta ja muuttaa telttaan asumaan. Mutta siis aina ei vaan jaksa keksiä pyörää uudestaan, ja silloin on ihan kiva jos kaupan hyllyltä löytyy valmis ja terveellinen vaihtoehto :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pieni pala historiaa - miten minusta tuli minä?

Viittasin jo tuossa aiemmassa postauksessani siihen että olen ollut aiemminkin dieetillä ja treenannut kohtuullisen kovaa. Tämä kyseinen ajanjakso sijoittuu jokusen vuoden taakse, olin silloin lähtötilanteessa rapakuntoinen ja n. 80-kiloinen. Huoh. Sitä ennen taas olin sporttinen ja timmi n. 60-kiloinen nuori nainen.

Kesä 2011 ja n. 80 kg

Kesä 2007 ja n. 60 kg
Tähän kohtaan voit vapaasti tuhahtaa sanat *tyypillinen jojolaihduttaja*, mikäli se helpottaa oloasi. Asiat eivät vaan ole kovin mustavalkoisia silloin, kun elämässä tulee ne elokuvastakin tutut pari muuttujaa. Itse en miellä itseäni mitenkään jojolaihduttajaksi tai näe kilojeni syynä ajatusta dieetti vs. elämäntapamuutos. Aiempien lihomisteni taustoja en ala tässä sen enempää avaamaan, syynsä niille oli, isotkin. Ehkä lihominen oli tässä kyseisessä tilanteessa kuitenkin terveempää kuin luisuminen syömishäiriön puolelle.

Keväällä 2012 havahduin jonkinlaiseen liikkumattomuuteen ja ajattelin noudattaa kesälomani ajan juoksuohjelmaa, hyvällä menestyksellä! :) Se oli kiva kesä, reissasin kotimaassa paljon ja juoksukamppeet kulkivat aina mukana! Olen pessyt treenikamppeita aika monen hotellin käsienpesualtaassa! :D Muistaakseni paino vaan ei pudonnut kovinkaan mainittavasti, mutta sitä en vielä siinä kohdassa tavoitellutkaan.

Havahduin kuitenkin erään valokuvan myötä todellisuuteen (taas!) ja aloitin dieetin syyskuussa 2012. Liikuin sykemittari kädessä, laskin joka ainoan syömäni kalorin - ja olin saman vuoden joulukuussa (2012) n. 13-15 kg kevyempi :) Tarkkaa aloituspainoa en tainnut muistaakseni ottaa. Lyhyemmälläkin matematiikalla laskettuna huomaa että pudotustahti oli huima! Mutta niin oli kuntokin. Ja motivaatio.



Kevätkausi 2013 meni kiristellä kroppaa, silloin osallistuin mm. Fitfarmin valmennukseen. Valmennuksen aikana treenasin lujaa, mutta samalla kaipasin pitkiä lenkkejä luonnossa, hedelmiä ja muuta mielestäni ihan ok syömistä kuten lohta. Jonkinlainen fitnessähky nosti jo silloin päätään. Kevät 2013 huipentui Naisten kymppiin Helsingissä.

Kuntokuvaa alkukesästä 2013
Kesästä 2013 minulla ei ole kauheasti muistikuvia. Seuraava varsinainen liikuntaan liittyvä muistikuva minulla on syys-lokakuulta 2013 kun keräsin kahvakuulani, vesipulloni ja patjani kesken tunnin ja poistuin jumppasalista pumpun hakatessa hiukan yli 200. Levossa se hakkasi 120-140 vielä aika pitkään vaikka lopetin treenit siihen paikkaan. Niille nurkille taisi päättyä moni asia elämässäni, entinen blogikin.

Hiljalleen pääsin kuitenkin taas liikkumiseen käsiksi. Tosin lihaskuntoa en ole treenannut erikseen viimeiseen kahteen vuoteen, vaan liikunta on koostunut pitkistä lenkeistä luonnossa. Ei hullumpaa hommaa :) Paino pysytteli suurin piirtein paikoillaan vaikka en laskenut ainuttakaan kaloria. Poikasen raskaus starttasi heti pian leikkauksen jälkeen toipilasaikana, olin muistaakseni lähtöpainossa 67 kg, jossa oli n. pari kiloa ylimääräistä kaiken sen sairastamisen jälkeen.

Tällä historialla siis lähdetään tavoittelemaan sitä hyvän fiiliksen vartaloa - tietenkin hyvällä fiiliksellä! :) Nykyisistä treeniajatuksista ja ruokavaliosta lisää myöhemmin.

Ilmettä uusiksi!

Blogistani julkaistiin eilen uusi facelift, eikö tullutkin hieno? Ihan ite tein! ;)

Halusin raikasta, suoraa ja simppeliä ilmettä. Sellainen taidan vähän olla ihmisenäkin! Punaisesta pirteyttä ja energiaa tekemiseen.

Mitäpä tykkäät?

tiistai 20. lokakuuta 2015

Herätys!

Ei, nyt ei ole luvassa minkäänlaista uskonnollishenkistä pohdiskelua! :D

Heräsin eilen jonkinlaisesta koomasta:


Oi ihanaa, metsässä mennään, vauva selässä (huonossa asennossa..)! Jalatkin mulla kuin Mannerheimin hevosella.. Hetkinen, MIKÄ tuo mahaläski on??? Apua!!! Tuoltako minä oikeasti näytän! Ehkä nyt on katsottava totuutta silmiin ja myönnettävä se asia, että poikani on kasvanut maidolla, joka on hyvin pitkälti tuotettu makeis- ja muroteollisuuden tuotteilla. Myöskään lähestulkoon päivittäinen suklaalevy ei ole sulanut "siinä sivussa" täysimetyksen ansiosta. Raskauskiloista on edelleen jäljellä ne, jotka toin sairaalasta kotiin. Ja pari lisää.

Melkein jo itkettää, miten minä olen voinut tehdä tämän itselleni? Enkä edes puhu ulkonäköseikoista vaan hyvinvoinnista. Tai siis pahoinvoinnista. Olen nimittäin väsynyt, kiukkuinen, vetämätön ja passiivinen. Yöheräilyistä johtuvaa väsymystä ei kuitenkaan sokerilla poisteta, päin vastoin. Olo vain pahenee.

Kaikista pahin seuraus totaalisesta liikkumattomuudesta löytyy nykyään niska-hartiaosastolta. Kärsin lähes jatkuvasta päänsärystä enkä saa jumeja poistumaan enää kotikonstein.

Oloni ei varsinaisesti parantunut kun löysin tämän kuvan parin vuoden takaa:


On sitä joskus oltu kunnossa, joo.

Kroppani oli onneksi herännyt jo liikunnan puutteeseen ja olin muutama päivä sitten ostanut 20 kg painosetin ja jumppapallon kotitreenailua varten. Fakta on nyt kuitenkin se, että en täältä kotikiemuroista kovin helpolla salille selviä, ja toisaalta myös miksi lähtisin kovin kauas kun voin tehdä tismalleen samat liikkeet kotonakin! Lapsukainen nukkuu kuitenkin päikkärit joka päivä samaan aikaan ja loppu onkin sitten omasta korvienvälistä kiinni!



Pyörittelin vaihtoehtona myös jotain nettivalmennustakin, mutta miksi maksaa isoja summia jostain jonka osaan itsekin toteuttaa? En minä tarvitse ketään sanomaan mitä saan syödä tai miten treenaan :) Olen tehnyt tämän ennenkin, hyvällä menestyksellä. En keksi yhtään syytä (paitsi oman laiskuuden!) miksi en laihtuisi ja pääsisi takaisin kuntoon ihan omin neuvoin. Ja onhan minulla kotona ammattilainen keneltä kysyä ohjetta jos tarve on ;)

Tein kuitenkin itseni kanssa sellaisen diilin että siirryn salille siinä kohtaa kun 20 kg painosetti ja 10 kg kahvakuula sekä oman kehon paino eivät tarjoa enää minkäänlaista haastetta :) Siinä kohdassa satunnainen päikkäritreenaus on oletettavasti jo astetta tarmokkaampaa ja lihastakin pitäisi jo löytyä. Silloin otan itselleni sitä kuuluisaa omaa aikaa treenin muodossa.

Totuus ei ole aina kaunista, ei nytkään. Mikään ei taida kuitenkaan toimia yhtä hyvin kuin julkinen tunnustus, joten tässä tulee tämän hetken tilanne kun synnytyksestä on 5 kuukautta ja elopainoa löytyy 73,7 kg



Nämä pöksyt eivät anna mitään anteeksi, joten näillä mennään! Taustalla varasto/työhuoneeni. Sori.

No, entä se tavoite? Kymppi pois, eli 63 kg ja eukko kuntoon! ;)

maanantai 19. lokakuuta 2015

5 kuukautta sitten..

.. olin taas valvonut yön sairaalassa supistusten kanssa. Kivut olivat olleet jo sitä luokkaa että pyysin kivunlievitystä. Tulipa todettua että Panadol ei ihan toimi ja aqua-rakkuloita laitettaessa taisin päästää koko synnytyksen ainoan kirosanan :D Joku kovemman luokan kipulääke pisti vain pään sekaisin enkä voinut valmistautua tulevaan supistukseen rentoutumalla. Vanha ja viisas kätilö sanoi että "kyllä se nyt on menoa, kun olet yön valvonut". Kukaan ei tainnut muistaa kertoa että se oli jo kolmas valvottu yö putkeen :D No, päästiin sitä sitten tositoimiinkin ja Poikanen näki vihdoin (liian ajoissa) päivänvalon :)

Nykyään meillä on hieno, pieni haituvapää. Niin rakas että sydäntä puristaa, itku nousee silmään kun ajatteleekin koko matkaa jonka olen tähän pisteeseen tehnyt. Äitini sanoin "lapsi, jonka olemassaolo piti olla mahdotonta". Niin. Ihme. Sitä se on. Ja miten harvoin muistan kuitenkaan olla kiitollinen ja kiittää ihmeestä vaikka koen olevani todella siunattu.

Äiti minusta tuli saman tien vauvan synnyttyä, samoin kuin miehestäni isä. Emme ole kriiseilleet vastuuta tai riittämättömyyttä tai muutakaan. Vauva on saanut osakseen niin paljon rakkautta ja hoivaa että siinä määrässä voisi vaikka kylpeä! Ei ole ollut vanhemmuus hukassa, tosin tänä syksynä osaltani tuli 6 vuotta täyteen projektin alkamisesta, eli onhan tässä vähän kypsyteltykin ihmistä äidiksi..

Jotta elämä ei olisi liian siirappista, olen ollut yllättävän lujilla kotona olemisen kanssa. Kaikista ennakko-olettamuksistani huolimatta en näköjään ole sitä kotona viihtyvää mallia. Ainakaan minulle ei päivän sisällöksi riitä kodinhoito ja vauvan kanssa pesiminen, vaikka varsinkin sitä kodinhoitoa olisi reilu määrä tarjolla ;) Onneksi on käsityöprojektit ja sitä kautta "oma elämä" jollain tasolla. Ehkä olisi helpompaa jos tapaisin mieheni lisäksi muita ihmisiä, voisin käydä kaupungilla ja katsella ihmisvilinää. No, kaikkea ei voi saada samassa paketissa :) Näistä seikoista johtuen en ole ollut unelmavaimo. Onneksi minulla on viisas ja rakastava mies! Ja meillä on hyvä keskusteluyhteys ja kyky korjata epäkohtia.

Olen vasta hetki sitten ymmärtänyt millaisessa shokissa tässä on viimeinen vuosi-puolitoista eletty. Tuli niin sanotusti "pari muuttujaa", kaikki samaan aikaan. Mutta nyt taidetaan olla jo voiton puolella, eiköhän tämä tästä taas tasaannu! :) Pääasia on, että kaikki on nyt hyvin! <3


perjantai 28. elokuuta 2015

Asiaa isyydestä

Mies kosi minua aikoinaan romanttisin sanoin "mentäiskö naimisiin ennen kuin tää syntyy?". No mentiinhän me. Avioliittomme oli kestänyt neljä päivää ennen kuin Poikanen otti varaslähdön maailmaan. Maistraatin papereissa luki "syntynyt avioliiton aikana".

Kaksi minuuttia maistraatissa ennen lapsen syntymää, ja pam, miehestä kuin miehestä tulee lapsen isä. Kukaan ei kysynyt suhteemme laadusta, tapaamisajankohdasta tai yhdessä asumisesta. Tahtominen riitti takaamaan lapselle juridisen isän ja perintöoikeuden, ja isälle lapsen automaattisen huoltajuuden. Kätevää, kyllä! Varsinkin kun meidän tilanteessa ei ollut mitään epäselvää :) Mutta entä sitten ne epäselvät tapaukset?

Entä jos aviovaimo on ollut uskoton ja pelehtinyt postinkantajan kanssa kolme minuuttia, tuloksena avioliitossa syntynyt lapsi. Aviomiehestä tulee automaattisesti virallinen huoltaja jolla on velvollisuus elättää lapsi jos ei toisin todisteta. Kukaan ei kyseenalaista avioliitossa syntyneen lapsen alkuperää. Entä sitten jos postinkantaja saa tietää lapsesta ja haluaakin huoltajuuden itselleen? Tai postinkantaja sattuukin olemaan upporikas miljonääri ja lapselle kuuluisi lakiosa perinnöstä?

Tai jos nainen tulee raskaaksi ilman että itsekään tietää lapsen isää, löytää myöhemmin sopivan kumppanin ja menee tämän kanssa vihille ennen lapsen syntymää jolloin miehestä tulee automaattisesti lapsen isä. Onko lapsella oikeutta alkuperäiseen, biologiseen isäänsä? Vai onko alkuperällä edes merkitystä? Adoptioita hoidettiin pitkään katkaisemalla lapsen suhteet omiin juuriin. Viime aikoina biologisen suvun merkitys on taas ymmärretty ja lapsilla pyritään säilyttämään kosketus omiin juuriinsa.

Olen joskus miettinyt jopa sellaista että kaikissa alle vuoden kestäneissä avioliitoissa isyys tulisi tutkia tai edes tunnustaa. Mutta kun ei sekään takaisi mitään. Ihminen on erehtyväinen ja tekee virheitä kymmenenkin aviovuoden jälkeen. Tai juuri silloin.

Oma lukunsa on tietysti ne  parit, jotka eivät solmi liittoa ennen lapsen syntymää. Olen kuullut kohtuullisen tiukoista ja piinallisistakin isyyden tunnustamistilanteista. Huh. Eikö pitkään kestäneessä avoliitossa voitaisi rinnastaa avopuoliso aviopuolison asemaan? Tai entä jos vaan rekisteröitäisiin syntyvät lapset kulloisenkin kumppanin nimiin.

Huoh. Ei tässä asiassa taida olla kuin huonoja vaihtoehtoja.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Syvä hiljaisuus

.. täällä blogissa siis!

Ensin tuli juhlat, juhlimme noin 30 hengen voimin meidän avioliittoa ja Poikasta. Oli siinä kuulkaa hommaa laittaa talo juhlakuntoon kun muuttokin oli jäänyt käytännössä kesken yllärisynnytyksen vuoksi! Ja pitihän sitä "vähän" leipoakin, onneksi äitini avusti hommassa ja leipoi hiki hatussa tarjoamisia. Ja tämä kaikki piti hoitaa vauva tississä roikkuen, heh :)

Juhlien jälkeen suuntasimme viikoksi mökille nautiskelemaan miehen viimeisestä lomaviikosta. Marjastimme, lenkkeilimme, kalastimme ja saunoimme. Mahtava viikko :)

Sitten miehellä alkoikin työt ja olen saanut opetella arjen pyöritystä kahdestaan pojan kanssa. Välillä meinaa kieltämättä tylsyys iskeä kun istuu täällä metsän keskellä isossa talossa. Toki sitä voisi aina vaikkapa siivota mutta ei kai silläkään touhulla voi elämäänsä sisältöä järjestää pidemmän päälle. Arjen haastavuutta on lisännyt poikanen, joka viihtyy usein valveilla (kitisten) sylissä koko päivän. Onhan meillä kantoliina ja Manduca, mutta hikoilen kuin saunassa jo ilman 6 kg lisälämmitintäkin. Vähän hankalaa.

Usein Poikasen nukkuessa ainoita (lyhyitä)päiväuniaan olen syöksynyt ompeluhuoneeseeni ja viritellyt koneet laulamaan. Olen suoltanut mm. pieniä vaatteita kuin liukuhihnalta yli oman tarpeen, pitäisi kai laitella tekeleitä näytille.

Postausideoita on jo monta, ehkä saan joskus sen verran aikaa itselleni että pääsen kirjoittamaan enemmänkin.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mökkielämää

Suuntasimme perjantaina mökille "alkeellisiin oloihin". Kyllä tekee välillä hyvää palata perusasioiden äärelle ja unohtaa sähköiset viihdykkeet. Kuvia voisi olla enemmänkin, puhelimesta vaan loppui akku sopivasti. Ei haitannut! :)

Pieni mökkeilijä <3

Ruoka lämpeni kaasulla :)

Kahvin eteen piti nähdä vaivaa!

Kaunista :)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Heruuks?

Heruu kyllä, melkein liikaakin! Maitoa siis. Vauvalle.

Imetys, tuo maailman luonnollisin tapa ruokkia vauva. Niinpä niin, ehkä luonnollisin, mutta ei kauhean helppo, ainakaan aluksi.

Olin valmistautunut imetykseen aika hyvin, asenteeni oli "kaikkeni teen jotta rintaruokinta onnistuu". Maidontuotanto käynnistyi jollain tasolla jo kevättalvella ja se antoi luonnollisesti uskoa imetykseen. Maatessani sairaalassa synnytystä odottaen ehdin muutamaan otteeseen jo murehtia imetyksen onnistumista, lapsi kun kaikkien todennäköisyyksien mukaan tulisi viettämään aikaa osastolla erossa minusta.

Kaiken todettiin kuitenkin olevan hyvin ja sain vauvan rinnalleni jossa sitten harjoiteltiin ensi-imetystä. Tai minä tarvitsin enemmänkin harjoitusta, vauva imaisi kiinni niin että lapaluuni heiluivat tahdissa. Osastolla harjoitukset jatkuivat maidonnostatuksen merkeissä. No, eipä noussut ja vauvalla paino laski. Painonlasku oli kuitenkin sallitun rajoissa ja sain jossain kohtaa käskyn ottaa vauva ihokontaktiin. Ihokontaktin avulla sainkin vauvan virkeämmäksi ja syömään paremmin, kotiutumislupakin saatiin kolmantena päivänä synnytyksestä.

Kotona jatkoimme imetystä, mutta parin päivän päästä neuvolan painokontrollissa todettiin että eipä ole noussut. Tämän parin päivän aikana maito vasta kunnolla nousi ja vauvalla oli vaikeuksia saada kunnon otetta täpötäydestä rinnasta. Saimme siis ajan uuteen painokontrolliin, jossa todettiin painon kyllä nousseen mutta se oli riittämätöntä. Siinä kohtaa terveydenhoitaja alkoi puhumaan sairaalaan lähtemisestä ja kutsui jo lääkärinkin tarkastamaan vauvaa. Itse totesin että me emme nyt lähde yhtään mihinkään, vaan menemme kotiin imettämään.

Kotiin päästyämme asensin puhelimeen Feed baby-sovelluksen, jonka tahtiin imetin vauvaa kahden tunnin välein kolme päivää. Neljäntenä päivänä menimme taas punnitukseen ja silloin meinasi terkkarilta leuka pudota lattiaa, paino oli noussut 200g tuon viikonlopun aikana. Sen jälkeen ei ole tarvinnut huolehtia poikasen painonnoususta. Eilisen neuvolan perusteella tiedän nyt 7 viikossa kasvattaneeni poikaa 2 kg ja 8 cm verran ilman tilkkaakaan lisämaitoa/korviketta :)

Usko imetyksen onnistumiseen ja oman maidon riittävyyteen on ollut koko ajan kova :) Oikeastaan en ole edes päästänyt mieleeni sellaista vaihtoehtoa että maito ei riittäisi. Enemmänkin olen ollut järkkymättömän itsevarma ja tyynen rauhallinen - minun vauvani kyllä kasvaa minun maidollani :)


Vaikka vauva kasvaa kohinalla (tähän asti n. 60g/pvä), ongelmatonta tämä ei ole ollut. Olen taistellut imuotteen kanssa eikä tämä taistelu ole vieläkään täysin ohi. Joudun korjailemaan vauvan otetta ja välillä imetys sattuu hiukan. Ei pahasti, mutta tuntuu kuitenkin. Itse epäilen eniten tiukkaa kielijännettä, mutta lääkäri ei asiaan puuttunut koska imetys onnistuu kuitenkin.

Oma tavoitteeni on päästä 6 kk täysimetykseen, kaikki sen päälle tuleva on plussaa.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Vastasyntyneen kestovaipatus - näin me sen teimme

Poikanen sai ensimmäisen kestovaipan ylleen heti kotiin saavuttuaan ja sen jälkeen olemme käyttäneet kertakäyttöisiä vaippoja vain öisin ja joskus reissuissa/neuvolassa jne.

Vastasyntyneen kestovaipatus saatetaan kokea hankalaksi, mutta me koimme sen erittäin helpoksi. Meillä oli alusta asti toimivat vaipat eikä vaatteita ole tarvinnut vaihtaa vahinkojen vuoksi. Kertakäyttöiset vaipat sitä vastoin ovat vuotaneet usein, ja selkäkakat ovat tulleet tutuksi.

Meillä on ollut käytössä arsenaali niitä tuunattuja ImseVimsejä. 10 valmiin vaipan lisäksi tein 9 lisää, lisäksi sain lahjoituksena ison kasan samalla tavoin tuunattuja vaippoja. Plussaa erittäin nopeasta kuivumisajasta ja hyvästä imukyvystä. Miinusta siitä että en aikoinaan jaksanut ommella tarroja. No, näpsyllä onnistui kiinnitys kyllä.

Itse tuunatut :)
ImseVimsejen lisäksi meillä on käytetty kolmea Myllymuksujen sisävaippaa. Niiden heikkoutena oli vain suhteellisen pitkä kuivumisaika kiinteän imun vuoksi. Plussaa taskusta johon sai loppuajasta sujauttaa lisäimua.


Vaippailumme todellinen pelastaja löytyi ImseVimsen nb-kokoisista kuorista. Pomminvarmat ja hyvin istuvat kuoret pitivät sisällään kaiken mahdollisen. Välillä jopa tuntui että aivan sama minkä keittiöpyyhkeen olisi taitellut lapsen ympärille imuksi, kuori olisi kyllä pysäyttänyt kaiken :)

Likavaipat kuivuvat meillä takakuistilla raikkaassa ulkoilmassa mustekalassa roikkuen. Kakat huuhdon pois (sekin on helppoa kun kyseessä on kuvaliinakangas) ja pissavaipat nostan vain sellaisenaan kuivumaan. Vaippapyykki pyörii meillä parin - kolmen päivän välein ja puhtaat vaipat kuivuvat taas mustekaloissa. Helppoa ja kätevää!

Nykyään olemme jo joutuneet jättämään hyvästit tälle toimivalle vaippasysteemille ja siirtäneet ne varastoon odottamaan mahdollista tulevaa käyttäjää. Poikanen kasvoi vaipoista ulos ja kiinnityssysteemi alkoi olla hankala pullean mahan kanssa. Imukykyäkin kaipasimme jo lisää vaikka lopuksi käytimmekin jo läpän kaverina lisäimua.

Olemme siis siirtyneet taskuvaippojen ihmeelliseen maailmaan, lisänä ImseVimsen mainiot AIO:t. Niistä sitten seuraavaksi!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Loppuelämän ensimmäinen päivä?


Annos kaurapuuroa - hyvästi irtokarkkiaamiaiset, aamukahvisuklaat ja aamiaisjäätelöt.. Nyyh!

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa jossa voin käytännössä syödä mitä vain ja miten paljon vain ilman että mikään jämähtää jenkkakahvoihin, kiitos imetyksen! Mutta kauhean terveellistä elämää se ei ole, ja nyt haluaisinkin parantaa ravintoni (ja sitä kautta myös äidinmaidon!) laatua. Kiloja ei juuri ole pudotettavaksi, muutama hassu ja niitäkään en ajatellut laihduttaa ennen kuin poika on täysimetetty ainakin sinne 6 kk ikään saakka.

Jos lähtisin tällaiseen "pienin askelin parempaa"-systeemiin ja onnistuisin säilyttämään kaurapuuron aamiaisena edes silloin tällöin. Lupaan raportoida hankkeen onnistumisesta! (tai epäonnistumisesta)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Alku.

Ensimmäiset päivät kotona poikasen kanssa olivat kovin kiireistä aikaa. Muistan mm. juosseeni suihkusta lähestulkoon shampoot päässä imettämään vauvaa, joka päästi pienen inahduksen isänsä sylissä. Muistikuviin kuuluu myös jatkuva, puhelimen sovelluksen tahtiin (2 tunnin välein) ajoitettu ruokinta, sillä aluksi poikasen paino nousi todella huonosti. Ensimmäisinä kotipäivinä olin myös yksin vastuussa lähes koko katraasta (vauva ja kaksi koiraa) miehen ollessa yhden yön reissussa. Tuntui jotenkin kaoottiselta yhdistää vauvanhoito ja koirien vienti häkkiin. Tosin vieläkin ihmettelen miten onnistuin silloin pääsemään neuvolaan klo 8.45. Ensimmäisiä päiviä leimasi myös vauvatavaran kaivelu muuttolaatikoista käyttöön ja kestovaippailun harjoittelu.

Nyt, melkein 7 viikon jälkeen elämä on aika paljon helpompaa. Suihkussa saa olla rauhassa, ruokinta tapahtuu vauvan sanelemaan tahtiin ja koirienkin elämässä olen taas mukana, ainakin jollain tasolla :) Tänään pyörähdin yksin keskustassa kaupassa, aika rohkeaa näin tiheän imun kaudella, jolloin ruokakello saattaa soida koska tahansa :) Neuvolakäynnit on suosiolla varattu iltapäivään, meidän aamut on vieläkin vähän ennustamattomia.

Jokaisesta hetkestä olen nauttinut jokaisella solullani <3

Pötkö 6 viikkoa <3 Haalari vuodelta -79

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Mistä aloittaisin?

Kertoisinko hyvin sujuvasta imetyksestä, huimaa tahtia kasvavasta poikasesta, katkonaisista öistä vai refluksista? Entä täydellisestä hurahtamisesta kestovaippoihin, kolmista lastenvaunuista vai perhepedistä? Entä sitten blogin alkuperäiset aiheet, kuten käsityöt, kalastus ja sen sellainen?

Olisi niin paljon asiaa ja hurjasti postausideoita ja aivan liian vähän aikaa ja mahdollisuuksia istua rauhassa alas omista yöunista tinkimättä. Kaikki jää nykyään kesken, mutta ei se haittaa :) Nyt ollaan ja nautitaan pienestä ihmeestä <3 

Ehkä palajamme jälleen!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Grande Finale - Maratonsynnytys osa 2

Vihdoin pääsin siis saliin n. klo 9, ja ehdin hetken jo fiilistellä etenevää synnytystä. Kätilö kyseli toiveita ja esitin ajatuksen mahdollisimman lääkkeettömästä synnytyksestä, ihan jo vauvan kunnonkin vuoksi. Siispä kysyin mahdollisuudesta päästä (siihen ainoaan) ammeelliseen huoneeseen joka olikin vapaana, joten sinne siis! Tosin en saanut lupaa mennä kunnolla ammeeseen kohollaan olleiden tulehdusarvojen vuoksi, mutta suihkuttelulla pystyin pitämään kipuja kurissa.

Mies saapui aamupäivällä seurakseni, supistuksia tuli edelleen mutta pystyin rentoutumaan kuumassa suihkussa istuen. Saleissa olikin yhtäkkiä ruuhkaa, joten meidän osaksi osui viisi eri kätilöä koko päivän aikana. Aina välillä nousin keinutuoliin käyrien ottamista varten. Aika kului nopeasti, yhtäkkiä olikin taas vuoronvaihto ja uusi kätilö asteli saliin. Siitä sitten alkoikin synnytyksen negatiivisin osuus.. Tajusin nimittäin heti henkilön nähdessäni että tämän kanssa ei synkkaa mitenkään päin. Oikeassa olin, valitettavasti. 

No, kätilöä ei tarvinnut siinä hetkessä paljoa harmitella, hän kun ei seurassamme viihtynyt käyrälaitteiden asentamisia pidempään. Yhden sisätutkimuksen sentään teki klo 16 maissa jolloin todettiin että edistymistä ei ole tapahtunut aamusta lainkaan. Siinä kohtaa meinasin jo pakata tavarani ja lähteä kotiin, olin nimittäin ihan varma että lapsi ei synny koskaan.

Varsinaisesti pääsin ammeeseen lillumaan vasta klo 17 nurkilla pitkän anelemisen jälkeen. Amme toimi hyvin, viihdyin siellä ainakin 3,5 tuntia :) Hiljalleen tapahtui edistystäkin. Klo 21 lääkäri saapui puhkaisemaan kalvot ja sain kohdunkaulan puudutteen (joka ei kyllä tehonnut mitenkään). Sitten vaihtuikin kätilö ja aloin ponnistamaan poikaa maailmaan :) Hikisen, täysin luomuna vedetyn 33 minuutin ponnistusurakan päätteeksi syntyi 10 pisteen poika klo 21.53 raskausviikolla 35+4 <3

Ja sitten muutama sananen siitä huonosta kätilöstä.. Koko synnytyksessä ainut käyttämäni kivunlievitys oli se vesiamme (ja se tehoamaton pcb). Olin erikseen toivonut luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä, mutta minulle ei esitelty mitään vaihtoehtoja. Ilokaasuvehkeiden olemassaolonkin tajusin siinä kohtaa kun lapsi oli jo rinnalla! Ei aquarakkuloita, hierontaa, akupisteiden painelua, TENS-laitetta, ei mitään! Itse olisi ilmeisesti niissä kivuissa pitänyt osata vaatia ja pyytää. Toisaalta mielestäni se ei todellakaan pitäisi olla minun asiani vaan osa kätilön työtä. Ehkä pahinta oli se, että tämä kyseinen kätilö ei missään kohtaa ollut henkisesti (eikä kyllä fyysisestikään!) läsnä synnytyksessä. Mieheeni hän ei ottanut mitään kontaktia eikä neuvonut mitään konsteja oloni helpottamiseksi.

Todellista taitamattomuutta kätilö osoitti muutamilla kommenteillaan. Olin monesti päivän aikana pyytänyt mahdollisuutta päästä painoarvioon, minulla oli melkoinen stressi vauvan koosta ja kunnosta josta kenelläkään ei ollut minkäänlaista käsitystä. Tämä kätilö osoitti täydellistä epäammattimaisuutta vastaamalla pyyntööni että "hyvin se mahtuu tulemaan kun sinulla on noin pieni mahakin." Niin, sehän minun huoleni olikin kun synnytin 36-viikkoista vauvaa.. Kerran huoneessa käydessään hän sanoi että minun täytyy nousta altaasta jos vuodan lapsivettä. Kysyin sitten että mistä sen tietää, että kun vesi näyttää oudolta niin onko siinä jo lapsivettä (veden pinnalla kellui jotain jännää, limaa ilmeisesti). Kätilö vastasi että "en minä tiedä onko". Eikä mitään tutkimusta. Taisi peräti poistua taas kerran huoneesta ja jättää minut ja mieheni miettimään onko se nyt sitten lapsivettä vai ei.

Suuren virheen kätilö teki jättäessään minut 40 minuutin ajaksi käyrälle keinutuoliin ilman minkäänlaista kivunlievitystä. Avauduin siinä ajassa 7 cm -> 10 cm! Jokainen synnyttänyt nainen voinee kuvitella tuntemukset ja kivut siinä kohdassa!

Minun synnytykseni pelastus oli ponnistusvaiheen alkuun osunut kätilöiden vuoronvaihto. Saimme aivan ihanan ja ammattitaitoisen kätilön jonka kanssa oli mukavaa työskennellä. Olenkin sanonut että ponnistusvaihe oli synnytykseni paras osuus :D Tämän kätilön ansiosta minulle jäi positiivinen tuntuma koko touhusta ja olen valmis synnyttämään toistekin.

Koska en ole kiltti, hiljainen ja osaani tyytyvä ihminen, tein huonosta kätilöstä valituksen. Asiasta kanssani keskustellut vanhempi ja ilmeisen kokenut kätilö oli kovin järkyttynyt ja käytti sanaa "heitteillejättö". Siltä se minustakin tuntui. Hän myös sanoi että se, että kaikki menee lopulta hyvin ja lapsi on kunnossa, ei oikeuta vain olemaan hiljaa saamastaan kohtelusta. Painotin palautteessani erityisesti sitä että en koe loukkaantuneeni tms henkilökohtaisella tasolla. Tämän kätilön persoona ja ammattitaito ei vaan näyttänyt riittävän näin vaativaan työhön.

Sellainen tee-se-itse synnytys :) 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kuinkas sitten kävikään? - Maratonsynnytys osa 1

Seuraavassa luvassa tarinaa synnytyksestä hatarien muistikuvieni pohjalta kirjoitettuna.

Yllätyssynnytykseni alkoi teemaan sopivasti avioitumispäivänämme 15.5. Ajelimme illalla maistraatista kotiin, kun yhtäkkiä sanoin miehelle että "jos en olisi raskaana, nyt alkaisi menkat." Yö meni kuitenkin rauhallisesti nukkuessa vaikka vähän kipuja olikin. Raskausviikkoja pamahti sopivasti mittariin 35+0, oli äitiyslomani ensimmäinen päivä.

Lauantaiaamuna heräsin ja sain seurakseni tuntuvat supistukset. Makasin sängyssä pari tuntia ja harjoittelin hengitystä. Vielä tässä vaiheessa en osannut ajatella sen kummempia tapahtuvaksi, kroppa nyt vaan treenailee vähän. Supistuksia tuli ja meni pitkin päivää, sen verran havahduin tilanteeseen että laittelin pienet vaatteet hoitopöydän laatikkoon ja värjäsin loppuerän harsoja sävyllä Goldfish Orange. Taisimme käydä illalla vielä kaupassakin ostamassa herkkuja vaikka oloni oli jo hieman tukala. Menimme nukkumaan normaalisti, mutta kauaa en saanut nukuttua kun heräsin todella koviin kipuihin. Supistukset olivat muuttuneet ilkeiksi ja ensimmäistä kertaa mieleeni tuli ajatus ennenaikaisesta vauvasta. Googletin pienessä paniikissa 36. viikolla syntyneitä ja löysin hyvin ristiriitaista tietoa. Ketä oli elvytetty, ketä pidetty viikkoja keskolassa. Olipa tarinoissa muutama tapaus joka oli päässyt kotiin ihan normaalissa aikataulussa.

Yöllä kolmelta olin jo niin kipeä että en uskaltanut enää olla tekemättä mitään, joten soitin synnärille. Täti puhelimessa sanoi että "joo, voit sä tulla näytille". Siis hetkinen, voit??? Ihan liikaa päätäntävaltaa tällaiselle ihmiselle joka menee yleensä lääkäriin vasta kun on liian myöhäistä. Päätin kuitenkin herättää miehen ja kertoa missä mennään. Kello oli puoli neljä sunnuntaiaamuna. Pakkasin hätäisesti kassin mukaani (niin, sitäkään en ollut tehnyt ennakkoon) ja suuntasimme sairaalaan. Perillä olimme aamulla kuudelta. Käyrille mars, ja jokunen hento supistus piirtyikin mittareihin vaikka edelleen supisti jatkuvasti 10 minuutin välein. Supistukset vaan tuntuivat niin alhaalla että niitä ei saatu näkymään kunnolla käyrillä koko aikana. Sisätutkimus kertoi että kohdunkaula oli kadonnut ja olin sormelle auki.

Olin ihan varma että kotiin lähdemme, mutta osastolle jouduin. Tai pääsin. Sitten seurasikin aika tasan 2 vuorokautta päämäärätöntä laitoselämää sairaalan yöpaidassa. Nämä 2 vuorokautta sisälsivät mm. kohonneita tulehdusarvoja, antibioottitiputusta, nestetiputusta ja pari eri lääkäriä, useamman vuorollisen hoitajia sekä loppukesästä selvästi huonontunutta ruokaa. Kaikkien ammattilaisten kanta oli, että "ei tässä nyt mitään aleta tekemään kun ei vauvan tarttis vielä syntyä. Odotellaan ja katsellaan". Sunnuntaina supisteli koko päivän, maanantaina ei juuri ollenkaan.

Maanantaina illalla klo 22 supistukset taas riehaantuivat ja muuttuivat jo todella tiukoiksi. Roikuin sängyn "apinakahvasta" ja yritin hengitellä ja pysyä rentona. Joskus kolmelta yöllä luovutin ja soitin yöhoitajan paikalle. Ensin sain panadolia, ei tehoa. Kuumapussi auttoi aikansa mutta kipu kävi yhä kovemmaksi. Lopulta kokeilimme mm. aquarakkuloita. Joo, ei kokeiltu uudestaan ;) Sain suun kautta jonkun vahvemman kipulääkkeen joka kyllä auttoi rentoutumaan mutta ei vaikuttanut kipuun. Lopputuloksena sekaisin oleva päänuppi ja puskista hyökkäävät kivut joihin en osannut valmistautua lainkaan hengittelemällä. Eipä tarvinnut siis uusia tätäkään lääkitystä.. Yön mittaan vietin suihkussakin aikaa, se toimikin parhaiten. Vanha ja ilmeisen kokenut kätilö totesi yöllä että "kyllä se nyt on menoa" ja oikeassa hän olikin. Aamulla uusi kätilö teki sisätutkimuksen ja vihdoin edistystä oli tapahtunut. Vielä yöllä olin sormelle auki, aamulla jo ainakin 5 cm.

Jos nyt tuulettelet että kohta on valmista, minun täytyy tuottaa pettymys. Vielä kesti reilut 12 tuntia ennen kuin poika oli maailmassa. Siitä lisää seuraavassa osassa :) 

maanantai 25. toukokuuta 2015

Yllätys!


19.5 rv 35+4 saapui maailmaan Poikanen. 2900 g / 48,5 cm.

Kaikki kunnossa, kotona tankkaamme jo maitoa ja rakkautta <3

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äiti vai ei?


Äitienpäivänä on taas hyvä pysähtyä pohtimaan omaa identiteettiä. Olenko minä äiti? Aiemmin olen viettänyt Lapsettomien lauantaita, käynyt ulkona syömässä ja hengähtänyt kiitollisena (niin varmaan joo) lapsiperheiden edesottamuksia katsellessani että "onneksi meillä ei ole tuollaista". Jostain oli kai ilo yritettävä repiä vaikka syvällä sisimmässä pahalta tuntuikin.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Koen jo olevani äiti vaikka Poikanen ei olekaan vielä näkyvillä. Tunnen hänen läsnäolonsa kyllä erittäin hyvin. Varsinkin silloin kun hän työntää pientä jalkaansa kylkeäni vasten minun huutaessa kivusta <3 Äitienpäivää en silti vietä, vielä. Jos sitten vuoden päästä?

Joku ääni sisälläni (se sama peikko?) käskee minun olla varuillani, sillä huonosti voi vielä käydä. Niin voikin, mutta ei se silti poista sitä tosiseikkaa että olen ja olisin siinäkin tapauksessa äiti. Jos kohdallemme osuisi esim kohtukuolema tai vakava komplikaatio synnytyksessä, synnyttäisin silti lapseni ja olisin hänelle äiti. Olisi hän elossa tai ei.

Hyvää äitienpäivää jokaiselle äidille! Erityisen lämpimät ajatukset lähetän niille, jotka ovat menettäneet lapsensa, taistelleet lapsettomuutta vastaan, tai kulkeneet muuten vaan vähän raskaamman tien! <3 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Äitiyspakkaus 2015

Viikko sitten se vihdoin saapui, äitiyspakkaus nimittäin! Aikaa hakemuksen jättämisestä kului vain 5 viikkoa ja yksi päivä. Eipä voi oikein nopeaksi kehua kumpaakaan laitosta, ei Kelaa (jossa hakemus makasi 3 viikkoa) eikä pakkauksen toimittajaa (yli 2 viikkoa päätöksestä). No joo, lahjahevosen suu ja niin edelleen. Ärsytti se silti :D

Olin jo etukäteen katsellut kuvia pakkauksesta, joten isoja yllätyksiä minulle ei tullut. Toppahaalari on ihana, samoin makuupussi.

Haalari, myssy, tossut ja tumput


Bodyja on tosiaan se 8 kappaletta, hurja määrä! Kuosit on kivoja ja varmasti tulee käytettyä :)

Vihreää riittää!

Pöllöjä pöllöjä :) Samalla näkyy lähikuvassa haalarin kuosi tarkemmin tarkasteltuna

Hieman ihmettelin kestovaippaa, sisäpinta on sitä perinteistä fleeceä joka alkaa olla vähän vanhentunutta materiaalia kun parempiakin olisi tarjolla. Kestovaipassa on kuitenkin reikä tai lankajuoksu ulkopinnassa, joten palautukseen lähtee. Kestoliivinsuojat vaikuttavat laadukkailta, ihoa vasten on coolmaxia aiemman fleecen sijaan.


Pakkauksen värittömintä osastoa edustavat vanuhaalari, villahaalari ja lakanat. Kaikkia tulee varmasti käytettyä, mutta moinen värittömyys ei iske minuun. Toisille äideille nämä taas saattavat olla pakkauksen ainoat neutraalit ja tyyliin sopivat vaatteet. Makuasioita :) Pussilakanassa oli pitkältä matkaa reuna kääntämättä, se lähtee myös takaisin. Tympeää tällainen, kertoo jotain (Finlaysonin) laadusta :/

Kovin on väritöntä.
Värittömyyttä edusti myös pakkauksesta löytyneet kolme valkoista bodya. Onneksi niiden kaveriksi voi pukea vaikkapa nämä iloisen väriset puolipotkarit. Ja onhan minulla onneksi laatikot täynnä iloisia retrovaatteita.. ;)


Pakkauksen omituisinta (ja selkeästi linjasta poikkeavaa) laitaa edustaa mielestäni tämä raitainen setti. Yksittäisinä varmaan ihan kiva, mutta yhdistettynä tulee mieleen vangin asu :D Mielestäni tämä kokonaisuus olisi sopinut parhaiten vuoden 2014 pakkaukseen.


Väriä löytyy ruokalapusta ja uudesta "kuolahuivista". Pupusukat ja -tumput, valkoiset sukat ja sukkahousut.