keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Räsyä ja raitaa


Istuin muutama vuosi sitten yhden talven kangaspuiden äärellä kansalaisopiston kudontapiirin merkeissä. Kutoessa ehtii miettiä paljon asioita, mattoihin on helppo kutoa niin iloja kuin surujakin. Toisinaan kudoin yksin hiljaisuudessa, välillä sain seuraa mummoni ikäisistä naisista joiden kanssa syntyi hyviä keskusteluja elämästä. Monenlaisia tunteita tuli purettua kaiteen lyömiseen. Terapeuttisinta oli nähdä konkreettisen tuloksen syntymistä, se oli jotenkin erilaista verrattuna neulomiseen ja virkkaamiseen.

Värien sommittelu vanhoista lakanoista ja sieltä täältä haalituista kuteista oli upeaa. En halunnut mennä sieltä missä aita on matalin ja käydä ostamassa valmiita kuteita, vaan revin kuteiksi oikeasti vanhoja kangaspaloja ja jopa työkavereilta saatuja puhkikuluneita lakanoita. Toki ostin vähän valmista trikookudettakin rytmittämään mattoja.

Kevään tullessa sain keriä tukilta viisi mattoa. Tunne oli todella hieno! Täydellisiä ne eivät ole, mutta minulle erittäin rakkaita ja tärkeitä. Kaksi mattoa lähti lahjaksi, kolme jätin itselleni.

Oikeanpuoleinen matto on ollut minulle aina keittiönmatto, ei väliä vaikka keittiöni sijainti on vaihtunut muutamaankin otteeseen. Tämä matto on kaikista lähimpänä sydäntäni. Vasemmanpuoleinen matto ei sovi sinänsä sisustukseeni, mutta elättelen vielä toivetta vaaleanpunaisella ja pienillä kalusteilla sisustetusta huoneesta.

Harras toiveeni on, että elämääni osuisi vielä se punainen tupa ja tyhjä vinttikamari johon kasata kangaspuut.

2 kommenttia:

  1. Tosi hienot matot ja arvokkaat, kun on itse tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pidän näitä itse suuressa arvossa, sen verran tuli työtunteja tehtyä :)

      Poista